Harsuruno 116

TAAS ja EES

LENTÄiSiN OiTiS

Auringon säde kutittaa nokkaa,
hivelee niin että kylmät väreet sivelee selkäpiitä;
kihnuttavat kolmen vaatekerroksen alla.
Eikä voi raapia.
Jo vain olisi erinomaista, sivistynyttä,
kiireestä ja hopusta vapaata kukonlihaa tarjolla.

On niin kepiä olo,
vain siivet puuttuu tai keijupöly,
muuten lentäisin oitis.

Onnellinen hymy vetää kasvot virneeseen.
Vaatteet on yllä vain pakkasta hämätäkseni.
Silmät siristellen tuijotan uskomatonta näkyä
keskellä päivää.

Aivan.
Kiireisimpään aikaan jolloin koko maa on hereillä,
työntouhussa wimmaisena, heilumassa kuin heinämies,
pää kolmantena jalkana,
suin päin ryntäilemässä eeskahtaalle kun on mentävä.

Ei aikaa, ei tuokiota hillitä itseä,
pysähtyä tervehtimään kutittavaa valoa.

On kiirus kuluttaa, muuten ei selviä.
Pää siinä touhussa jää kyllä entiselleen.

OTAN KOLAN

Vaakasuoraan puhaltaa ahvakkaasti,
on puhaltanut ehtoolta saakka.
Taitaa antaa apskeetin entiselle lumelle
jota vielä koittaa ritvashankasissa rimpuilla?
Ennen aamunkoita.

On sen verta arttia nuo puuskahdukset
että vielä se uuden sylkäsee tilalle.

Mutta mihen?
Kun alvariinsa tuulee,
niin eihän se paikallensa jää - satanut lahea viti,
vaan juoksuttaa pahkeinen edellään.

Kurut kinostaa ja tunturin lanteet,
autot, mukat, vankat ja vuomat nietostaa.
Täyttää viimeisetkin sulina loistavat lettojen aajeet.
Laet se jättää, pienemmätkin paljaiksi.
Wanha tapa, jo vain saattaa se olla ihan järkiasiakin.

Soma on soitto nurkissa, lohta ulisee,
volisee ja ajeeraa kuin kolli mouruuaikaan;
väliin ravistaa
ja heti joku kopsahtaa, kokkareita lennäyttää lasille;
tuiskuttanut täpläiseksi kun kertun selän.

Jahka asettuu, alkaa tyyntymään, otan kolan,
on melkoinen ailas työssäkäyville palteet pihatiellä.

VALMiSTAN SiVAKAT

Tyyntynyt - vaienneet vaikeroivat nurkat;
laskeudun ulos siljolle huoneen suojasta,
uunin suomasta huomasta.

Hyytynyt ärjyvä myrsky,
ryytynyt tussahduksiksi - oikullisiksi puuskiksi.
Lennättää lierihattua yllättäin kinokseen
pahaa arvaamattoman kurkkijan päästä,
oitis kun kädet parahultaisesti väsyvät.

Ja toinen moinen vekkuli kierittää sitä hankea pitkin,
juoksuttaa perässä höpsöä juoksijaa,
joka pitää omastaan kiinni,
muttei hatusta.

Käännän pääni ja kuuntelen:
Leppynyt tuulispää,
silotellut maat ja mannut hohtavaksi kanneksi.
levittänyt yllens' puhtoisen kuohkean huovan.
Siihen siloon aion piirtää viiltävän juovan.

Valmistan sivakat matkaan,
hoitelen pohjia, olaita sihtaan,
voitelen, pidossa pihtaan,
tykkään liukua pitkin kinosta,
hohottaa ääneen ilosta.

Pujotan päläksen nilkkaan ja lähden.

HiLJAiSUUDEN LiPUESSA TiLAAN

Nuotion hehkussa, satunnaisten rasahdusten välistä,
lämpimien taljojen päältä tarkastelen
näkymättömän lumouksen muuttumista näkyväksi.
Vaiti ihastelen sinisen haihtumista,
vaihtumista huomenkoiksi - minun sininen hetkeni.

Tuulen tauottua ja hiljaisuuden lipuessa tilaan
heräsin torkahduksestani
ja vain kääntämällä kasvoni näin
kuinka ruso alkoi hyväillä tunturin lakea,
valua siitä kuin kultainen hunaja pitkin vilttoja,
vitivalkeina hohtavia kallaita lanteille.

Ja ne yksittäiset, monimutkaiset mustat lonkerot,
tunturimittarin tappamat koivujen luurangot
kenottavat mykkinä muistomerkkeinä puurajassa;
paljastuvat kuoleman sankaksi metsäksi
valon ehättäessä alemma maalamaan varjoilla
kosmisen teoksen hehkuvalkeaan.

Ankaran heräämisen jäljiltä luomeni tahtovat
yhä valahtaa raolleen - valveuniasentoon;
vaivoin näen kuinka lapintiainen pyrähtää sisään
ja istahtaa silmäripselleni.

Hymähdän.
Puoliunessa kuiskaan rakkaalleni: Aquluk...

TSOORAT YHTYVÄT TOKAKSi

Tunturin yllä rispaantunut pilven kappale,
kuin tupeena nätillä jätillä;
väliin häilyvä runojen linnikko.

Ja minä sinnikko;
yritän tähyillä kointähteä vasemman olkani yli
ja kuuta, juuri täyttynyttä kuuta,
mutta ne lienevät yhä uinumassa puuntopilvien takana.

Sen sijaan poroja riittää;
valtava tokka, roukuvat mennessään aidan viertä.
Vaihtavat kiekeröltä toiselle;
nulkkaavat jotosta määrätietoisesti.
Vaatimet ja hirvaat sekasten miessien kera.

On kalppinokkaa, kermikkää, kesättiä,
valkkoa, vuoneloa, kosotusta ja urakkaa.
Kunteusta, luostakkaa, peurakkaa, rusakkaa, suivakkaa.
muutama mutsikki, jokunen nimiloppu.
Ja sonotuksena raidossa yksi kolmijalkainen kippa.

Sivusta tolvaa pieni parttio,
mukaan kiiruhtaa umpea oiustava vaipukka.

Koko sakki koontumassa suureksi eloksi.
Jorvat höyryävät, tsoorat yhtyvät tokaksi.
Huurupilvi leijuu lauman yllä ja varistaa hopeapölyä.
Minä tallennan mielikuvia.

TAAS ja EES

Takaisin kirjahyllyyn TÄSTÄ

TÄSTÄ Takaisin Vuodatukseen

Takaisin Bloggeriin TÄSTÄ

Copyright Harmaasusi © 2oo7. harmaasusi.com on rek.dom.nim.
Kaikki oikeuvet met pijätämmä heti tavoittaissa.
Ynnä riijat ratkasemma iNARissa, Kaamasjoen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tahi kirvhellä.
Sathen sattuessa katomma koko homman Kievarin laavulla,
hee - sekin on iNARin kinkerpiirissä