Harsuruno 3

TAAS ja EES

UINUNEEN RAUKEA

Olin Lilliä pisulla.
Mennessä naapurin kisulla samainen hoppu,
mourusi rappu.
Pihalle päästin ja luutuulta portaat säästin.
Liitin hihnan käteen.

Aloin tassua nostamaan toisen eteen,
vältin samalla loikan hyiseen veteen.
Lehden lootasta poveen tungin.

Heti hoksasin reissulle rytmin reteen
ja tahdin joustavan lungin.
Siitä matkani aloin pimeään syseen.

Oli menossa vasta puolessa matka.
Alkoi värssyt mielessä kyteen.
Hiipi mieleeni riimi, iski kieleeni kiinni.
Voisi mennä se pieleen.
Päätin, enää en jatka.

Pian sisälle palasin, riimit säkeiksi latasin.
Sitten kahvia ryystin, rivit sivulle liitin
ja itseä runsaasti kiitin.

Tyystin vallalla ulkona unien sininen sävy,
mieli yhäkin uinuneen raukea, uupuneen väsy.

AATONAATTONA

Laukkaa aamun hämärässä kauppaan turkillinen akka;
päässä palo, sammunut on järjen valo.
Täyteen täytyy ostaa pukin vakka.
Kelpaa vaikka kangaspakka,
jos ei muuta keksi, tämä hysteerinen akka.

Ovet aukee, kisa alkaa, kynnyksellä heti laukee,
turkki risa, minkki raato, tulee kaato,
pääsee alkuun kisa.
Alkaa tora, aseena on pora, jonka käteen akka nappaa,
uhkaa tappaa: Jos ei lakkaa täällä kiima.
loppuu tähän joulun piina.
Rauha palaa, tavaroita jälleen lauma halaa.

Hikee tuppaa niskavillaan, kirskuu rattaat tiukimmillaan.
Katse kiirii pitkin piirii, vielä kärris kolo lahjan.
Minkä rakoon oikein ahdan?

Tuolla toinen suuri akka juuri, samaa kamaa halaa,
lahjasarjan viime palaa.
Taittuu minkkiturkin pinna: Tänne sekin heti anna.
Minä voitan tämän kisan, isken tiskiin ukon Visan.
Voittaja on tullut kehiin, alkaa hymy korviin levii.
Mielen täyttää jälleen onni, tavaroita tasan tonni.

Ulko oven raksiin toppaa, maahan asti pokkaa,
tyhmyydestä kiittää, kädet ristiin liittää,
toivoo hyvää jouluu. Helppo-Heikki.

Polvillensa heikki vajoo, nostaa kasvot valon kajoon,
Sitten kiittää luojaa, hyvän tilin tuojaa,
pyytää rahoillensa suojaa.
Vielä yhden toiveen herrallensa heittää, toivoo,
lisää tuollaisia josko rouvan ukko siittäis,
meillä silloin ikuisesti tyhmyreitä riittäis.

RAPSODiA ASSiSTENTiLLE

Seuraa kiinnolla hartaalla tassujani killi,
ykkösavustajani Lilli.
Wanhapiika äreä, järeä kommentti valmiina,
kas - kulkee ulkona Wilhelmiina.
Se naapurin keimaileva piina.

Joskus pitkän tovin tekstiä lykkään.
Tykkään, ei kourassa Lillillä pilli eikä mehu,
eikä kehu neito villi hukkaa.
Vain tarkasti vahtaamaan tuppaa.

Saattaisi pissa nousta maakarille muutoin tukkaan.
Josta kärsisi Lilli, ei kärisisi rilli
ja jäisi ilman, laukku mahan, oivaa herkkua.
Kilvan pitäisi kissa kera hukan haukkua.
Ei täytä haukku mahalaukkua.

Ronkelista käypi assistentti Lilli.
Ei kelpaa hukan lailla sille, tilli eikä silli.
Joskus suussa viihtyy pilli jolla killi
lientä litkii lihan,
pyyhkii huulet hukan hihaan.

Sitten liikkuu;
kiikkuu tuoliin, nojaa puoliin;
katsoo tarkkaan, näytön nurkkaan,
joskus kurkkaa, kerjää purkkaa.

On juttu valmis kohta, jo kohoo koiran ohta
siirtyy lohta komerosta pöytään.
Löytää kahvin kera kala vatsan.

Pian jaksan,
ulkoilla ma pikku matkan,
jotta jäljen kissan, haistaa saisi killi
sekä laskee maahan pissan.
Tuo assistentti Lilli.

PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ

Liikkuen kohti laitaansa, riisuen paitaansa,
astuu hän laivaansa.

Muistellen vaivaansa, oloa kaitaansa
elettyä aikaansa.
Menneitä aikoja, nuoruuden taikoja.
Rikhardin Kliffiä, Fenderin riffiä.
Juotuja maltaita, Vuotoksen altaita.

Lapsuutta partaalla; paistettiin vartaalla
makkaraa loimuissa, kosken korvilla kuohuissa.

Kuluteltiin nuoruutta, ihannoitiin suoruutta,
ei tunnettu huoruutta. Oltiin vain lapsia,
tuoreita hapsia. Ooteltiin maailmaa.
vapaaksi muuttuvaa.

Hän muistuttaa itseään, pyyhkien silmiään,
menneillä muistoillaan, runoinsa luistoillaan.

Valmiina Tuonelaan, loppunsa kohtaamaan,
vaikkei toivokkaan, kuoloa kestiin,
huonoon pestiin, mieroksi saapumaan.
Tyyntyi Tyttiä odottamaan.

Entistä enemmän.

KAAMOS

Jo inimisen aikojen saatosta
on saanut mieleen paatosta
tuon kultaisen lähteen pesään meno
jolla kuvataan sinistä kaamosta.

Joku mielensä syöveriin matkan alkaa
joku kontunsa, henkensä sineen uhraa.
Yksi synkäksi sanoo ja elämää anoo
toinen lähteeltä toivoa janoo.

On inimisen mielestä kummallisen kumma
kun päivä on tumma ja ajatusten summa on
kaamos, joillekkin kaaos

Kun kultainen keträ kuolonkuussa,
on matkalla lepoon ja tyyneen;
painaa tilaan hämärä, saapuu pimeä,
ei sillä muuta nimeä kuin kaamos.

On vieraana mannun, kuut kaamon;
törmää toisiinsa hämärää kaksi.
Ei elämöi aatos monella silloin,
poistuu rinnasta loitommaksi.

Vaan kun ehtyy tammi ja helmeilee uusi kuu.
Jo virtaa eloon vuo, väkevä keväisen päivän.
Soi laulu elämän, kun iniminen huomaa
tuon varhaisen kultaisen häivän.

TAAS ja EES

Takaisin kirjahyllyyn TÄSTÄ

TÄSTÄ Takaisin Vuodatukseen

Copyright Harmaasusi © 2oo7. harmaasusi.com on rek.dom.nim.
Kaikki oikeuvet met pijätämmä heti tavoittaissa.
Ynnä riijat ratkasemma iNARissa, Kaamasjoen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tahi kirvhellä.
Sathen sattuessa katomma koko homman Kievarin laavulla,
hee - sekin on iNARin kinkerpiirissä