Harsuruno 5

TAAS ja EES

ASTUi PARTAAN YLi VALTAMERiLAiVAAN

Muistan tunnon eilisen kuin wahvan kuohun vuon,
ma jolle nykysielunikin suon.
Sen kunniaksi viinikulhon juon kuin haaveen sinisen,
ma johon toiveideni koko kirjaa luon.

Vuoksi tunteen, astuin lampeen,
taitoin valkeen lumpeen.
Mutta pois hän juoksi, muuttui aapasuoksi.

Ei heikkouteni anna askeltani siihen panna.
Pelkään, se ei kanna. Eikä kasva rimpi koskaan umpeen.
Unohdan sen lumpeen, sinkautan lampeen.

Näen yhä kuinka sinisessä mekossaan hän kiikkui,
sulavasti liikkui, sulautuen sineen taivaan,
astuessaan partaan yli valtamerenlaivaan.
Sytyttäen toisen tuskaan, tunteidensa vaivaan.

Pakenin ruskaan, sulauduin puskaan.
Haihtui kiihko hämärän sinisen hetkeen.
Kuihtui haave pitkään yksinäiseen retkeen.
Vaihtui kuva, laihtui aatos.

Surun onneen vielä vaihtoi, tarkoitustaan,
sekä kohtalonsa suuntaa kaihtoi. Yksi.

HiiPUi MELU, ÄÄNi TYYNTYi, PYSÄHTYi iLMA

Ensinnä lumi sihisi, sitten se litisi, vihdoin ritisi.
Aukesi kolo ja siihen noro,
hih - iltapäivällä jo pieni puro.

Pikkinen tahtoi juosta. Ilman jalkoja, ei ollut velkoja.
Isota isoksi isoksi enoksi.
Vuotaa veljensä pariksi vuomaan.

Sillä oli halua valua. Intoa kuntoa,
yhtyä sisarten kera samaan uomaan.
Lopulta elämää luomaan ja kesää tuomaan.
Kunnes jättäisi kaukana kotoaan,
itsensä meren huomaan. Ilman pitävää ikävää,
täynnänsä tuulevaa elämää.

Kuului aluksi kauhea ryske; räiske ja kolina.
Alkoi mäiskyä; ryskää ja räiskyä,
kannet ahnaasti toistensa päälle läiskyä.

Ei sopua, pelkkää suukopua, alas halus' kaikki
ja hopulla.
Syrjään muiden piti väistyä.
Purkautui se pato lopulla.

Laskivat linnut takaisin maahan,
rauha liiteli perässä.
Aurinko täydessä terässä.
Hiipui melu, ääni tyyntyi, pysähtyi ilma.

Rentukoiden lomasta vilkkui ja ilkkui.
Helisi ja hilisi.
Se kaunemmista kaunein. Solina.

SANAT iLMASSA LEiKKiÄ LYÖ, ON KEVÄT

Herää kevät, vatvoo kevät, saapuu kevät.
Nyt on kevät, herää levät, vatvoo evät,
ohi loskat on jo sevät.

Ääntää muutto.
Tirskuu puussa tintti. Porskuu veessä hauen sintti.
Korppi raakkkuu: "Ota kaakkuu!"
Waris: "Ota! Se on laatuu taattuu."
Päitä kääntää, niskaa vääntää muutto.
Lakkaa liverryksen puutto.
Alkaa panimoissa uutto.

Jälleen.
Läikkyy terassilla kännikalan pintti.
Mäikkyy vintti, esiin tulee hintti.
Tälleen - päätyy valoon setä jälleen.
Joutuu siihen piiriin,
jossa heiluttelee viirii pitkin poikain taivaanpiirii.

Manaa pöydässänsä salaa:
"Warmaan liikaa litkin, halujani kitkin, sitten itkin.
Kuinka olla voikin, toikin, että soikin, aamunkoikin
muille pitkin poikin?"
Palaa roihu tunteen.
Huomaa, joikin rinksun poika hoikin.
- töllöttelee piru noikin!
Totuus pöytään palaa lyhyin loikin.

Herättäispä kummastusta hukka outo musta.
Musta joka tykkäis, eikä neito susta,
taikka susta. Taikka susta.

On paras olla pelkkä susi harmaa,
täynnä wanhaa karvaa.
Silloin uhmaa en mä karmaa.
Muutoin joku näkee tässä harhaa.
NO! Kesä tulee. Se on warmaa.

KOTOiNEN HEPSANKEiKKA

Pyrähti waroittamatta esiin,
keikutti lanteitaan, mokomakin hepsankeikka.

Nauraa hyrähti.
Tiesi olevansa muodokas, siitä vaikka veikka.
Pohdin aikooko näihin vesiin pesiin.

Kädessä hansikas,
jalassa säämiskäsaapikas - muodikas.
Pyysi sisälle - näytti kammion. Ojensi sammion.
Kodikas. Maja, lisänä paja sekä vaja.
Huiski sinne, irrotti kitaan tarttuneen kielen.
Tuiski tänne, piristi yhden mielen.

Pyrstö sillä kovin monimuotoinen.
Mieli itsetietoinen. Katse määrätietoinen.
Mutta hyvin kotoinen - hyvin kotoinen.
Sellainen oli luomus. Hyvin kotoinen.
...hyvin suloinen...

Riipi kädestä! Rajuluontoinen???
Pyyhkäisi olkaan. Helläluontoinen???
Siksi tunne sekasortoinen

Tuo monitaitoinen,
voisikko olla iloluontoinen?
Ja hukka onneton, vapaehtoinen...

iLMAN MiTÄÄN HÄPYY NAPUTTELEE

Viiltää nuorta aamuu wiima hyinen,
kelon pintaa kaavaa ukko.
Tuohon kolo, tähän aukko.

Käpytikka siellä, punaperä, ketteränä kiikkuu.
Vikkelästi liikkuu, väliin riippuu, sitten toppaa,
oksaan koppaa.

Mieles' hällä kikka ainoo, yksityinen,
haahuu tikka taasen vaimoo.

On luonnos kovin monisyinen:
Perhe pitäis' kehittää ja akka pesittää.
Ettei ehdi vesittää joku tikka-renttu vieras
tätä kuumaa tuumaa. Rietas.

Sopis' virkaan oiwasti se likkatikka,
jolla iski hikka, kun kitaan tarttui rikka kävyn.
Saisi vävyn emo tyttärelleen joka omaa höyhenissään
hienon kevään muodin sävyn.

Ilman mitään häpyy naputtelee käpyy tämä punaniska.
Itsellensä hyrähtää, väliin päähän pylvään ylvään
pyrähtää ja merkiks' neidollensa näppää,
pärähyttää päällysläppää.
Kaupan päälle kjik-kjik-kjik! Räppää.

Warmaan kikallansa tikka nappaa näpsän pimun.
Jälkeen ensi imun, tarjoo limun,
kääntää elämässään uuden sivun.

TAAS ja EES

Takaisin kirjahyllyyn TÄSTÄ

TÄSTÄ Takaisin Vuodatukseen

Copyright Harmaasusi © 2oo7. harmaasusi.com on rek.dom.nim.
Kaikki oikeuvet met pijätämmä heti tavoittaissa.
Ynnä riijat ratkasemma iNARissa, Kaamasjoen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tahi kirvhellä.
Sathen sattuessa katomma koko homman Kievarin laavulla,
hee - sekin on iNARin kinkerpiirissä