Harsuruno 57

TAAS ja EES

TAVALLiNEN AAMU

Housuja ylleni hämyssä ahdan, haraan tukkaa.
Löydy ei yhtä raitasukkaa peittämään paljasta nilkkaa.

Se vaivaa jos tyhjää koria tyhjää kaivaa.
Siis nyhjää silkkaa tyhjää, kiirettä pilkkaa.

Kas, siinä se - jalassa valmiina jo, kenkää vailla
ja näyttää kuin silmää mulle iskee, mokoma töppönen.

Sormella heristän, sen saappaalla ilkkumasta eristän.
Pahoja sanoja ilmaan viskon nurin niskon,
samalla saapasta jalkaani toistakin kiskon.

Kohta palttoota päälle survon,
liinan olalle heitän,
sillä avoimen kaulani peitän.
Vielä lakkia laitan
ja pian,
kaamoksen aamussa tarvon.

Ulkoilen, koiruja mulkoilen, sen ainakin niille mahdan.

Ne lumessa kyntävät, ryntäävät,
porojen perään töytäävät,
mieltäni hiertävät.

Minua kiertävät, lisää jälkiä löytävät.
On tavallinen kaamoksen aamu.

PAKKASEHTOO

Päivien kimallus on vajonnut jo varhain vaarojen taitse
valkoisten, aavojen jänkien syliin.
Käkkärien aihkien lakkoja lipoen.

Wiimeisten,
sevästä törröttävien sänkien yli hipoen
se on vaipunut taivaanpiirien taakse,
Antarktiksen yöttömään yöhön.

On ehtoo parhain lähes keskellä päivää,
sitten jo hämärä vyöryy hiljeneviin kyliin.

Hiipii pimeys.

Laskeutuu ihmisten syliin kysymättä.
Yö alkaa ennen illallista,
juuri ja juuri ehtii syödä ennen talviunta.

Ei sille kukaan mitään mahda.
Ei virkamies, ei poliisi.
Ei se pane hanttiin, se vaan tulee.
Ei ole valitusoikeutta kellään.

Kellertävät katuvalot roikkuvat harvojen kulkijain yllä.
Jos niitä ei katso, niitä ei hevillä huomaa.

Utuinen matta imee kaiken metelin muminaksi.

KAAMOKSEN SANOJA

Inhoan ehdottomia, mustavalkoisia sanoja.
Avautuu kuilu, pikimusta toisinaan ja nythän on.
Sanoilla naulataan kiinni ilmiöt, yksinkertaistetaan kaikki.

Kaikki: me, ne ja minä,
tiedämme jo sanat: Mitä? Miten?
Ovat valtavan jäävuoren - henkisen, huippuja.

Kuvata ne yrittävät sen ja Titanicin, mitä kävi.
Mitä tulee niistä?
Ovat välillä olemassa

En jaksa käsitellä sellaisia sanoja,
vain kahta väriä.

Hyppään metsään,
loikin koskemattomaan hankeen uusia jälkiä.

Kuin uusia sanoja kuunaan,
puhtaita,
vastasyntyneitä,
viattomia.

Kunnes ensimmäinen harmaa pilvi tulee ja kylvää.

Ripottelee leijailevat höytyvät jälkien päälle
ja seuraavina päivänä ne jo näyttävät wanhoilta,
ehdottomilta mustavalkoisilta sanoilta.

GUOKTE VUONGAS ÄIJI

Kaksi wanhaa poromiestä, hampaattomat äijit,
jossain harmaan siulan liki.

Purkuaa sakeaan.
Toinen, Paltsa-Aslak, nojaa. Sätkä.
Tämä toinen, Piekka-Nilla, rönöttää. Piippu.

Elon kirmausta katsovat kirnussa.
Konttorin ovi on auki, Kolo-Jouni tukkii sinne kisuraa.
Koranus siltä karkaa konton ja röhkeen sekaan
kun kurtsan lempo panee vasten.
Ei taho mennä kuolemaan älytön.

Sivullinen tuijottaa hetken
ja sanoo nahkatakkiselle että passaa tämä jo.
Kääntyy ympäri ja kipuaa peltipailakan päälle.
Tempasee käyntiin ja kaartaa pois.
Päättää retken.
Tokka kirmaa, ei se yhdestä surinasta nyt välitä.

Narttu kulkee äijien ohi, pysähtelee, kuseskelee.
Perässä seuraa hurtta, nuolee ja ahmii lumetkin,
kitaansa kahmii.

Paltsa-Aslak iskee silmää: Naivakko?
Piekka-Nilla: Jo vain.
Killa mie luulen että naimhan net alkavat.
Sillä käsin on nartulla häntä.

KAAMOKSEN RASKAUS

Syvällä kaamosajan hämärässä kohdussa
kelluvat kaiken sortin ihmiset.
Kukin omillansa, omine tapoineen, vikoineen, tekoineen.
Kotosalla.

Pulikoivat ajan sakeassa meressä, siimeksessä,
valon portin avausta vartoen.

Ulkosalla hankien valtakunnassa luonto,
leiskuvassa pohjanpalossa, taivasalla,
linnunradan suojassa,
ankaran talven huomassa.

Joku kulkusalla, muudan pakosalla, ehkä hakusalla.
erinäinen näkösällä, toinen kuulosalla.
Kaikki omassa kaikessaan,
vaistojen ja taistojen viidakossa.

Luomakunta ja ihminen.

Molemmat hämyisten,
vastakkain toisiaan tunkevien laineiden sylissä.
Väliin wäkevästi, väliin verkkaan,
yhteensattumien tahtiin.

Ei auta muu kuin antaa ajan kulua.
Aikansa vanki - olevainen.

TAAS ja EES

Takaisin kirjahyllyyn TÄSTÄ

TÄSTÄ Takaisin Vuodatukseen

Copyright Harmaasusi © 2oo7. harmaasusi.com on rek.dom.nim.
Kaikki oikeuvet met pijätämmä heti tavoittaissa.
Ynnä riijat ratkasemma iNARissa, Kaamasjoen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tahi kirvhellä.
Sathen sattuessa katomma koko homman Kievarin laavulla,
hee - sekin on iNARin kinkerpiirissä