SIVU 8.
Runo No:36/2009
MUUTEN KASTUU JA TULEE MÄRÄKSi
Kaikella on kiirunsa.
Sateen uhatessa kirjoitan runoa hopulla,
etten kastu - tipahda virtaan kuin lastu
ja lähde lipumaan merelle;
monien polvien, pudasten ja vuopajien kautta.
Juvat, könkäät, kurkkiot, nivat ja kosket,
putouksetkin meinavat unehtua läpikotaisin
tässä anhittomassa hopussa.
Rannan kivellä istuminen on uhkarohkeaa, jopa yltiöpäistä.
Vihko sylissä ja kynä hampaissa.
Paraskin Aleksis. Kivellä.
Joku suorasanainen prosaisti sanoisi.
Kääntäisi selkänsä ja nauraisi päin törmää,
vain hytkyvät hartiat paljastaisivat sisäisen onean ilon
ja sitä seuraavan onsin onnentunteen.
Nyt jo pisaroi - kuksan kokoisillako se läimäyttelee?
Waimon paituliin, pitkin koko selkäpiitä
Kärpässienen kokoisia märkiä länttejä kasvaa
selkään vieriviereen, toistensa tykö.
Jalan vieressä itseasiassa sataa jo.
On lähdettävä sisään,
muuten kastuu ja tulee märäksi.
08.07.2009 - 08:08
Runo No:37/2009
TULEE JA MENEE
Aika vierii, kesä sen mukana - pysäyttämätöntä kulkuaan,
kenenkään estämättä, tasaisesti, kiiruhtamatta.
Ehtien täsmällisesti siihen kohtaan
missä sen edellytetään olevan tiettyyn aikaan.
Ei aikaisemmin, ei myöhemmin.
Sillä on valta,
eikä siihen saa otetta vaikka tahtoisikin.
Jokaista hetkeä seuraa toinen,
tovia tovi - tuokiota tuokio, tiimaa tiima ja kotvaa kotva.
Silmäilen levollista kymiä - tyven pintaista,
sen vesimassojen valumista vakaasti, ajan kuvaan.
Vain muutama vesikiven aiheuttama häränsilmä
tyystin peililasin tapaan sileässä kalvossa.
Katseeni osuu kai tuulen puhaltamaan untuvaan
joka kieppuu ja liekkuu loputtomiin.
Herkkiä liikkeitä kuin tanssi,
äkin pyörähdyksiä, viivytteleviä pitkiä kaarteita,
kuin jo vapautuen kurimuksen otteesta,
mutta sitten takaisin pyörteen keskelle.
Uusi yritys, tuulen lehahdus.
Ja vapaus koittaa.
Untuvan matka tuntemattomaan jatkuu.
09.07.2009 - 05:03
Runo No:38/2009
KOUKEROiSiA SANOJA VARPAALLA
Kävelen yksin meren tuulista, willin karua rantaa,
mitätöntä kaistaletta - palaa määrätöntä äärtä,
josta osan haluan tallentaa muistikuvana
humeettini sopukoihin mielikuvitukseni ravinnoksi.
Unelmani luotin aistillisen yön jäljiltä uinumaan
varhaisen sarastuksen autuaaseen huomaan.
Huovan lämpöiseen syliin kietoutuneena.
Paljastan säärtä,
huuhtelen nilkkoja suolaisessa vedessä,
kirun kirkuville lokeille piruettien sekaan.
Suljen silmäni kuullakseni,
avaan korvani aistiakseni näkemäni,
haistelen, maistelen ruovikon kahinaa jokaisella solulla,
lehtien salaperäistä kuiskintaa;
tuulen aiheuttamia tahallisia kahahduksia.
Kostein jaloin astun kuivaa santaa,
hiekka tömähtää iholleni,
alkaa varista kun kirjoitan aamu-unisia,
koukeroisia sanoja varpaalla,
tuulen siloittamaan koskemattomaan hiekkaan:
Olet minun runoni, uneni ja onneni.
Ihana Annani.
11.07.2009 - 06:17
Runo No:39/2009
HiSSiKYYTi RUOKA-APAJiLLE
Loiton takaa jostakin,
maailman toiselta puolen,
navan yli,
taivaanrannan alta,
saapuu kaukainen tuuli
pannen tuuliviirit oitis järjestykseen.
Nuoleskelee valtaisaa jäälakeutta pitkin matkaa,
jäähdyttää tunteensa,
hyytäviksi hyydyttää jo ennen kun saavuttaa sulan.
Puhaltaa sen yllä tovin
kuni singahtaa vastaan piirtyvän rannan jyrkänteet
kohdatessaan pystysuoraan ylös,
antaen miljoonille kirkuville linnuille ilmaisen
hissikyydin ruoka-apajille merelle.
Kun sosiaalinen työ on tehty,
se enemmän tai vähemmän puuskittain,
kuin hetken mielijohteesta, ailahtelevasti,
willikon tapaan puhaltaa oneana yli Ultima Thulen,
pannen wilukissat penkomaan willaisia esille
Alle ja ylle. Päälle ja väliin.
Hylkää onnettomat värjöttelemään
ja jatkaa hohottaen matkaansa sivistyksen pariin
aiheuttaen hämminkiä tilastoissa.
Yksi tuuli.
12.07.2009 - 05:07
Runo No:40/2009
PiHKAA TiHKUVAT TYVET
Monet ovat kahden tulen välissä.
Tai kahden pahan.
Minä olen kahden puun välissä.
Miehen rintaa paksumpien järeiden näreiden välissä,
näreiden joiden latvat huikentelevat
kaksikymmentä syltä korkealla - ylikin.
Piirtävät hitaasti huojuen vapaalla kädellä taivaankantta.
Molempien latvassa istuu vitimusta kaarne,
kultaraha nokassa säihkyvänä.
Minun rahani. Minun kultani.
Kierrän käteni pihkaa tihkuvien tyvien ympäri
ja vavisutan runkoja samalla kun katselen maailmaa
maahan saakka ulottuvien, jämerien,
monimetristen tiheiden vihreiden oksien läpi siilaten.
Korpit yrittävät pysyä paikoillaan
mutta joutuvat tämän tästä hypähtämään ilmaan
ja räpiköimään,
kunnes taas saavat jalansijaa tutisevista latvoistaan.
Epämukava on sellainen maailma
joka huojuu koko ajan jalkain alla.
Ei toivottava.
Lopulta luovuttavat ja raottavat nokkansa.
Avaan kukkaroni ja kulta löytää sijansa.
14.07.2009 - 05:13
edellinen... tai ...seuraava
kirjahyllyyn... tai ...Bloggeriin
Kiitokset ja moitteet
Copyright Harmaasusi © 2oo8. harmaasusi.com on rek.dom.nim.
Kaikki oikeuvet met pijätämmä heti tavoittaissa.
Ynnä riijat ratkasemma iNARissa, Kaamasjoen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tahi kirvhellä.
Sathen sattuessa katomma koko homman Kievarin laavulla,
hee - sekin on iNARin kinkerpiirissä
webdesign 2006-8 © Oh-show-tah Ho'ne-ne Inc.