Sattui muutamana aamuna taas niin, että pysähdyin
kannonnokkaan odottelemaan assistentin ees'ottamuksia
myyrän tai sopulin suhteen.
Silläkin onnettomalla näyttää tänä syksynä olevan valinnan
vaikeuksia inimisten tapaan. Runsauden pula.
Mieleen palautui muinaiset myytit eri maailmojen,
eri kansojen kertomina.
Jotenkin myytit ovat aina kiehtoneet mieltäni.
Ei niinkään pelkkänä tarinana, vaan usein sillä ajatuksella,
että niissä saattaa piillä viestejä muinaisuudesta.
Ei kenenkään erityisesti lähettämänä salasanomana,
vaan ihan vain siksi,
että joku on voinut tulkita kertomusta tahtomattaan
tahi tahallisesti väärin.
Ja sitten tällainen asia on jäänyt historiaan ehkäpä
jopa liki tieteellisenä arvona olemaan, voimaan, elämään.
Tällaisesta voi olla monenlaisia seurauksia
ja hyvinkin pitkällä ajanjaksolla.
Toki tarinatkin menettelevät, mutta kun niitä riittävästi lueksii,
niin väistämättä alkaa vallata tunne niiden kaukaisesta,
muinaisesta, ehkä jopa yhteisestä alkuperästä.
Tähän viittaa mm. v. 1989 ilmestynyt Mikko Olluksenkin
kirja Väinämöisen juuret. Suosittelen hyvin runsaasti.
PAiKOiLLANNE, VALMiiNA...
Lähtökohta myyttien tutkimiseen,
ennen kaikkea niiden tulkitsemiseen,
on lähes kaikilla tahoilla samanarvoinen.
Ellei kirjoitettua tahi kuvattua dokumenttia ole olemassa,
taikka myyttiin suoranaisesti liittyvää arkeologista materiaalia,
niin kaikki tutkijat, maallikoista professoreihin
ovat samalla spekulaatioviivalla.
Ilman muuta professorit ovat sosiaalisella arvovallallaan
ja ns. oppineisuudellaan vahvempia saamaan myyttien tulkinnat
(spekulaatiot) ensin esille.
Paremmin esille ja sittemmin helpommin hyväksytyksikin.
Kuten jo edellä mainitsin asialla on kuitenkin laitansa.
Tietyt reunaehdot rajaavat asiaa,
tutkipa ja selittipä niitä kuka tahansa.
Kun asialla ei ole hengissä olevaa silminnökijää,
eikä ilmiö/myytti mahdu matemaattis-luonnontieteellisen,
loogisen todistelun piiriin, niin sillä mittarilla mitaten
kaikki selitykset ja tulkkinnat ovat saman arvoisia.
Voi huoletta sanoa, että ihmeitä ei ole,
ei ole ollutkaan koskaan.
On vain asioita joita ei vielä osata selittää.
TiETEEN JULMA ALTTARi
Joissakin tapauksissa joku toinen ajatteleva
taho on jälkikäteen osoittanut jonkun myytin
aivan toiseksi paremmalla argumentoinnillaan.
Olematta silti itsekkään varma todistelunsa oikeellisuudesta.
Mutta onpa vaan samalla herättänyt kiivaan tieteellis-
tunteellisen kohun, kinan ja toran aiheesta.
Muutama vuosisata sitten vielä vainotuksi joutumisen uhallakin.
Tässäkin ajassa jonkun "liki" tieteelliseksi todistellun
myytin ns. harhaoppinen tulkinta saattaa sysätä uran
kovin arvaamattomille poluille,
sellaisten syövereiden imuun jotka johtavat syrjäytymiseen,
aliarvostukseen, vähättelyyn jopa pilkan ja ivan kohteeksi.
Tuossa mielessä tiedemaailma on raaka,
voidaan sanoa, jopa julma.
AHNEUDEN FiLOSOFiA
Itse asiassa tämä myytti-ajatus putkahti esiin sen johdosta,
että kävin vast'ikään "filosofista" keskustelua ahneudesta.
Ahneuden kuolemansynnistä, sanovat mustakaavut.
Eipä meillä kovinkaan suurta erimielisyyttä aiheesta ollut,
eikä paljon vastaanväittämistäkään,
mutta jouduin omaa näkökulmaani kuitenkin perustelemaan
etäisten myyttien maailmasta saakka,
koska joskus varhemmin olin asiaa
jo siltä kantilta akkiloinutja pohtinut.
Eloni auvoisina ja autereisina hetkinä.
Kuitenkaan mitään ylöspanematta.
Olen useaan otteeseen jälkikäteen kyllä kirjoittanut
ahneudesta ja maininnut ja sovittanut sitä mielisairauden
kategoriaan sen kummemmin perustelematta.
Nyt oli kerrankin tilaisuus selvittää perusteita
pitemmän kaavan kautta ja mukaan.
ONNELASTA KURJUUDENLAAKSOON
Vaikka olenkin julkipakana, älyämättä sitä lainkaan hävetä,
ei se silti tarkoita etteikö arvoihini kuulu myyttien kunnioitus.
Jopa luomiskertomuksenkin.
Omalla tavallaan.
Minun tulkintani vaan poikkeaa melko radikaalisti
mustakaapujen muinoin uusiksi käsikirjoittamasta
luomismyytistä ja pörhöttää lukijan niskavilloja.
Ja vaikka sillä tuskin nykyinimisen elonmenossa kovinkaan
suurta painoarvoa on,
niin silti luomiskertomus toimii lujana siteenä,
yhdistävänä säikeenä, ihmisen moraaliin,
oli se sitten millainen tahansa jonkun muun mielestä.
Joka tapauksessa lapsena humeettiin ympätty ns.
totuus pysyy kuin hitsattuna mielessä ja vaikuttaa
käyttäytymis-automaatin tavoin. Aina.
Joka tilantessa.
Moraalissa sinänsä ei ole mitään moitittavaa,
paitsi jos se on tieten tahtoin muokattu
muiden tarkoituksia varten.
MYYTTiEN MUOKKAUS JA EDiTOiNTi
Ymmärrän oikeinkin hyvin että yksijumalaisuuden,
Monoteismin, kannattajien omien tarkoitusperien takia
luomisen myyttiä oli ehdoin tahdoin muokattava.
Kun muinaiset hallitsijat oivalsivat hallinnan
helpottuvan uskonnon avulla,
sitä yhäkin muokattiin vielä sopivammaksi,
myös maisen hallinnon tarkoitusperiin sopivaksi.
Nakkasivatpa muutamat hallitsijat muinoin oman jumalansa
jänkään ja sijoittivat itsensä turhia kursailematta
jumalansa paikalle.
Sehän nyt ei ole maailmassa ensimmäinen kerta.
Eikä varsinkaan mikään ihme.
Myytejä on muuteltu pitkin historiaamme, eeskahtaalle,
keksitty jopa kokonaan uusia
ja ajettu sisään kuin kärmettä pyssyyn,
joskus onnistuen, joskus epäonnistuen.
Itse olen editoinut muinaista luomisen myyttiä,
luomiskertomusta,
yhä lisääntyvään ahneuden ilmentymään perustellen.
Koskapa muussa eläinkunnassa ei ahneutta samassa
muodossa esiinny kuin inimisillä,
ainoastaan vaistona jotakin saman suuntaista toimintaa,
niin hyvin yksinkertaisesti,
tähän nykygeenitegnologiaan perustuen epäilen ja samalla väitän,
että ahneuden perussyynä on taannoin tapahtunut geenivirhe
ja sen jalostuminen sattumien summana.
Myyteissä,
etenkin luomiskertomuksessa se vastaisi sitä kohtaa,
sitä hetkeä, missä Aatami tekee kohtalokkaan virheen.
Hankkii ikuisen tuomion jälkeläisille.
Ja karkoitetaan hiiteen paratiisista akkoineen ja pentuineen.
No näinhän se ei tietenkään voi mennä ja edetä
kuten se em. tarinassa kerrotaan
ilman perusteellisempaa selitystä.
Pohjaksi oikean ja väärän tiedon hallintaan.
Luomiskertomukseen selvästikkin jälkikäteen ympätty
jekku hyvän- sekä pahantiedonpuusta on selvääkin selvempi
symbolinen viesti.
Manipulaatiota, propagandaa,
jo ennen kuin Göbbels meni ja keksi sen uudelleen.
Viesti siitä,
että on olemassa korkeampi voima kuin tavallinen,
alaston iniminen.
Semmoinen joka tietää ja hallitsee oikean ja väärän.
Käytettäköön siitä nyt vaikka nimeä Jumala.
Tai vaikka Hitler, Stalin, Bush tai Häkämies.
Kaikki em. tiesivät/tietävät oikean ja väärän
paremmin kuin rupusakki.
Todellisuudessa, käytännössä tuon Jumalan takana
ja taustalla piileksi
aivan tavallinen maallinen mestari,
joka vaan oli muita älykkäämpi
ja tiesi että oma uskottavuus ei ole niin vankka
kuin jonkun oudohkon,
joka täyttää yliluonnolliselta vaikuttavia kriteereitä:
On näkymätön, tietää kaiken, rankaisee,
erottaa oikean ja väärän, määrää kaikesta maanpäällä.
Tuohon aikaan,
kun luomisenmyyttiä sorvattiin jo täyttähäkää valtakirjaksi,
ei vielä edes haaveiltu kirjoitustaidosta,
lukutaidosta puhumattakaan.
Kun nyt otammme vertailukohdaksi nykyinimisen
ja sille menemme suoraapäätä kertomaan moista,
niin se nauraa meidät pihalle.
Sen lähes jokainen myöntää.
Toisaalta -
nykyinen "jumala" onkin huomattavsti vaikeampi tunnistaa -
vaikka se saa inimisen käyttäytymään suurinpiirtein niin
kuin on toivottavaa.
iNiMiNEN ON LUOMAKUNNAN KRUUNU
Tässä vaiheessa muistutan, oikeastaan painotan,
että me inimiset olemme todistelleet vuosisatoja,
että ketkään muut luomakunnan edustajat eivät voi,
eivätkä pysty ajattelemaan
ja siksi iniminen on luomakunnan "kruunu" ja kuningas.
Ylimmäinen herra ja hidalgo.
Juuri tuo ajattelun kyky
ja taito tekee meistä muka parempia kuin muut elävät
ja antaa meille oikeuden hallita ja määrätä
elämästä ja kuolemasta.
Nykyään tiedetään ja myönnetään jo,
että tuo ajattelun antama kommunikaatiokyky
ja tekemisen taito luo perustan arvomaailmoille
jotka eivät perustu pelkkään lisääntymiseen
ja geenien siirtoon.
Se taas mahdollistaa tunne-elämän vivahteet
ja sitä kautta myös ahneudentunteen, -janon,
tyydyttämättömän oman henkisen
ja yksilöllisen tarpeen.
Tänäkään päivänä ei ole vielä selvää missä vaiheessa
iniminen tiedostaa tuon tunteen,
vai tiedostaako sitä ollenkaan.
Osin se on vaistonvaraista,
geeniperinnön aikaan saamaa toimintaa.
Halusipa tai ei. Osa persoonaa.
Vaikka ahneutta ei suoranaisesti ihannoidakkaan,
pikemminkin päinvastoin,
sen tuottamat tulokset ja näennäiset saavutukset
ovat usein ihailun ja haaveiden kohde. Mittapuu ja tavoite.
Syrjemmälle jäävät ne haavat joita loputon,
sairaalloinen ahneus viiltää väkijoukkojen mieliin
ja ennen kaikkea, elinpiiriimme, maanpallonpintaan.
Aina tämä hallinto,
tämä muuhun luomakuntaan nähden näennäinen ylivertaisuus
ei ole inimiselle ollut tyystin vesiselvää.
Joskus siihen on tarvittu korkeampia voimia avuksi.
Kenties vakuuttamaan ja luomaan uskoa siihen että
inimisotus on omissa johtopäätöksissään osunut oikeaan.
Nykyään lähes kaikki aikaa seuraavat inimiset tietävät
ja ymmärtävät, että geenivirheet jalostuvat -
jos jalostuvat yleensä,
siihenhän tarvitaan näet molempia sukupuolia -
jos kummallakin on samantyppinen mutaatio.
Se on se edellytys.
No tuo on mahdollista. Mitä suurempi määrä eläviä,
sitä suurempi mahdollisuus mutaatioille.
Yksinkertaista tilastomatematiikkaa.
Toisaalta mitä suurempi määrä inimisiä,
sitä suurempi hajonta
ja kahden samanlaisen virheen kohtaaminen.
Yhtyminen siis ja jälkeläisten tuottaminen näyttäisi
tässä valossa olevan entistä suuremmalta osin
sattuman varassa.
Tätä kohtaamattomuutta vastaan on olemassa todisteita.
Esim. eläinalbiinot ovat kohdanneet
ja on syntynyt albiinojälkeläisiä.
Elikkä tältä pohjalta tarkastellen
jalostuminen on mahdollista.
Sitä paitsi iniminen on jalostamisen vimmassaan luonut
kaikenmaailman keinotekoisia eläinhirviöitä
todistaakseen jälkipolville jotakin erinomaista itsestään.
AHNE MUTANTTi
Kun jätetään huomioimatta luomiskertomuksen aikajana
sekä se että inimiset olisivat voineet tietää
ja ymmärtää geeni-mutaation,
(silloin ei tiedetty geeneistä tuon taivallista)
niin pitkässä juoksussa luomisen myytti,
erityisesti sen paratiisista häätöosio on
hyvin voinut muokkautua alkuperäjuoneltaan kuvatunlaiseksi,
mutta ilman syntiä ja käärmettä.
Ne on siihen lisätty jälkikäteen, mausteeksi,
joidenkin etuja palvelemaan ja asemaa pönkittämään.
Ahneuden jalostuminen loi epämukavan yhteisöelämän.
Tasapainoinen,
tasa-arvoinen elämäntapa hiipui ahneuden lisääntyessä.
Paratiisi loppui, tilalle tuli epätäsa-arvo, kurjuus, köyhyys.
Inimiskunnan taatusti ensimmäinen luokkajako.
Sanan varsinaisessa merkityksessä.
Inimisten paratiisi ehtyi, loppui.
Tästä ei ole pitkäkään matka paratiisista karkoitukseen,
"jonkun" virheen takia.
Jos sen haluaa niin sanoa.
Geenimutaatiota puolustaa niiden aikojen varsin
vähäinen väkimäärä,
jolloin kohtaamiskynnys pienenee todistettavasti.
Kun eliminoidaan ajasta vielä pois tapahtumahetki
(syntiinlankeemus)
ja muutetaan se nykytieteen laskemaksi omaehtoiseksi,
luonnolliseksi, tiedostomattomaksi jalostumisajaksi,
niin puhutaan jo tuhansista vuosista,
vähintäänkin sadoista
ja samalla siis lukemattomista inimissukupolvista.
Väkimäärän vähäisyyden takia tuolloin on pakosta
tapahtunut sisäsiittoisuutta,
vaikka sitä kuinka olisikin älytty välttää.
Näillä johtopäätöksillä em. jalostusprosessi on jopa tehostunut.
Siinä missä nykyinen mustakapujen luomiskertomus
muutamalla luomismyyttiin istutetulla, muokatulla
ja sovitetulla sanalla kertoo koko paratiisista karkoituksen
ja sen tapahtuman syyn,
saattaa siteeksi olla aitoa vain se itse prosessi,
rakenne, juoni.
Mutta muu on pelkästään väritystä mustakaapujen
omien tarkoitusperien hyväksi ja eteen.
Ja täytyy tunnustaa että hyvin on toiminut
ja toimii edelleenkin.
MiNÄ OLEN OiKEASSA - SiNÄ VÄÄRÄSSÄ
Ken sitä ainoana oikeana totuutena pitää,
syyllistyy vähintääkin muinaisten esi-isiemme herjaamiseen
ja halveksuntaan.
Ehkä muinaisten inimisten tiedonsiirtokyky hieman ontui,
mutta yritystä viestittää jotakin tulevaisuuteen
kuitenkin on havaittavissa.
On pelkästään meidän nykypäivän inimisten syytä,
että emme osaa selittää luomisen myyttiä
ja alkuperäämme sellaisilla tosiasioilla jotka muuttaisivat
elämisen laadun sille tasolle
jota luonnon kestokyky edellyttää.
Tavallisen inimisen on helpompi asettaa silmänsä kiinni
ja jättää totuudet kaivelematta.
Se tiedetään että totuus satuttaa aina
ja siksi sen ilmituloa koetetaan siirtää mahdollisimman paljon.
Vasta kun viimeinen puu on kaadettu.
Vasta kun viimeinen joki on padottu
Vasta kun viimeinen kala on pyydetty
Vasta silloin inimiset tajuavat ettei rahaa voi syödä.
Erään Cree-intiaanin ajatusta mukaellen.
Oh-show-tah hoi-nen-ne
<<<< Paluu kirjastoon
<<<< Paluu Vuodatukseen
Vastaväitteet, arvostelut,
kiperät kommentit & haistattelut:
iso.hukkamiumauharmaasusi.com