Weisu No:6
NOLO OLO
Pesäpäiviin aikaa vähän, päättyy syksyn märkä tähän.
Kohta kehrä tiensä päässä,
kääntyy takas, maa jo jäässä.
Hukalla tievaan kaivettu pesäkolo,
täynnä vettä, nyt nolo olo; lioksi kastuu raasu polo.
Ei hääviä sateessa kurjalla elo,
jos kotia mallaa vain vanha kelo.
Turkista märästä haisee ulo; nuuskii morsio,
oot vähemmän sulo. Ei onnistu sulla sulhoksi tulo,
tuota kuivaksi ei saa kuin kulo.
Raikuu moisesta kaihoa jänkä ja salo,
vielä rinnassa sudella on lemmen palo.
Siintää silmissä haikea toivon valo.
Kai ratkaisu olisi oikea talo.
Silloin kiiltäisi otuksen silmissä kilo;
turki suittu, siisti ja silo
ei enää olisikaan neidon ainoa ilo.
Siitä kylillä nousisi valtava halo,
tuumis jahtaajat, hukkahan on jalo.
Weisu No:7
SUSiLAHTi
On totuus julma, luki Hesarista Hallan kuoma,
tuomittuna herran huomaan koko lauma.
hänen oma luoma.
On liikaa uhkaa samaan jänkään, jonne poroukot änkää.
Liian suuri kato käypi, ei oo koskaan vatsa täysi.
Uutta pitää nurin lyödä, et riittää kaiken lauman syödä.
Näin on ollut iät, ajat, nyt ukot tehneet uudet rajat.
Ei sitä hoksaa edes herrat kerran,
että näyttäis' laumalle nyt mink' verran,
voi tonttia latoa, jottei tule porokatoa.
Uhkaa tonttipula päälle, sopisimme Inarin jäälle,
koko luomakunta, se ei ole unta.
On totuus aika outo, siksi susille nyt nouto.
Ei mahdu riinpiis samaan kyytiin,
joka lähtee sudenpyyntiin.
Alkaa jahti, alkaa lahti, rumputulta, käskee mahti.
Ei armoa! Nyt roistot suolaan, kaatomaljat kohta juodaan,
sitten lepoon Lain suomaan.
Kun luoti viuhuu, tappaa laaki, tulee kaato.
Makaa raato, elon jatko-osa alkaa,
potkii vielä jalkaa, paratiisiin kuono kääntyy,
wanhat unet esiin vääntyy.
Asiat matkan lopussa, onneksi sudella oiwalla tolalla,
siellä kylmällä rommi-kolalla, uusi elo jo tulossa.
Siitä urhon huulet hymyyn piirtyy
ja herran huomaan matka siirtyy.
On juttu loppu, lähden kiimiin,
jääköön aseukot tiimiin.
Weisu No:8
KAUKAA, JOSTAiN Ei MiSTÄÄN.
Kaukaa, jostain ei mistään, kiirii, kaikuu,
hiljainen vaikerrus ihmisen piiriin.
On äänessä ripaus surua, porua, raivoa, vihaa.
Makaa parka, kylmänä, keskellä pihaa.
Tuota harmaata raatoa näykkii halli,
on hukan matkalle saattanut nalli.
On pololla ainoa lohtu että,
vielä puolet on matkasta tekemättä.
Wihdoin Näkkälän urhoilla aihetta juhlaan,
ei hukka heimon onnea koskaan tuhlaa.
Maljan tundrassa ostjakki veljelleen kohottaa,
tämä murhamiessakki vain nauraa hohottaa.
Mut ei tiennyt kurussa Oula hintaa
kun koijun takaa painoi liipasintaan.
Jäi äiji velkaan tunturille,
maksuaika niukka
Kun sieltä oma hakuun pannaan,
on hoppu piukka.
Jäi koloon hampaan, katkera jomo,
oli raato seurueen alfapomo.
Sen morsio rintansa tuskaa ulvoo,
antaa kivun kalvaa, ei löydy salvaa.
Se kostoa vannoo, iskeä lupaa.
Se polkua tarkkaa ja kurkkuun karkaa,
kun hetki koittaa ja oikeus voittaa.
Se morsio suden, se valkoinen.
Weisu No:9
TASA-ARVON LUOLA
Ehtoo hiipii suden luolaan, kaakaota vielä juodaan.
Uutiset on kohta ohi, syöty kaikki savulohi.
Kammattava enää tukka, sitten joutaa petiin hukka.
Loimet sekä raanut sivuun, vällyt esiin.
Kohta sänkyyn susipari pesii.
Iltatoimet suorii ukko, aukee silloin kaapin lukko.
Esiin soutupenkin haalaa rouvahukka.
Tämä hämmästyttää ukkosutta.
Tule petiin kulta soma, hukkaneito ikioma,
älä enää itsees vaadi, mulle kuuma syli laadi.
Kuuluu kärttyisä jo vastaus suden rouvan,
on pääni kipee, siksi silmät kiinni tässä soudan.
On paras sinun heti nukkuu, aamuin oothan työhön hukkuu.
Selän kääntää rouvallensa, vällyn kaapii korviin.
Myhäilee nyt tyynyllänsä onnellinen hukka.
Tuumii rukka, joko viimein katos huoli minunkin.
Kun päätä särkee omaa iltaisin ja kärsii miehenpuoli.
Hymyyn kaartuu huulet, kaatuessa unen huomaan.
On saapunut jo tasa-arvo vihdoin suden luolaan.
Ei tästä enää onni liiton lipee.
On molemmilla pää nyt yhtä aikaa kipee.
Weisu No:10
PÖLÄSTYNYT ENKELi
Raataa susi rankkaa rataa, laukku mahan käskyt jakaa:
Nappaa meille hirvisonni, muuten loppuu elon onni.
Hankeen ryntää, päässä hinku, sattuis kynsiin vaikka lintu
Varoo outo outoo risuu; vivun ohi hiljaa lipuu.
Houkuta ei yks'kään laukku; olla voi jo siinä loukku.
Väkevänä matka jatkuu, purku tyyntyy,
hangen pintaan kuva hyytyy.
Pysähtyy ja raapii päätään hukka;
enpäs olis arvannutkaan:
On tuossa maannut lintu suuri, missähän se lenteli?
Ettei ollut enkeli?
Jatkaa susi, ilme ahne,
eteen eestä hyppää ihme.
On hohto vahva, virtaa metsä läpi hennon kehon.
Ensi kertaa susi näki, keijun sievän.
Järjen vievän.
Kuuluu hieno, ääni vieno. Oih! Ma pölkään teitä,
syötte muka enkeleitä.
Eipä huolta sulla otus, tässä suden koko totuus:
Ei me syödä enkeleitä, siksi ettei ole heitä.
On vain meitä eläviä joita,
kiehtoo uneen piirrettynä tontut, keijut, haltijat ja noita
sekä paljon muita höyhentarinoita.
<<<<< Takaisin Harmaasuden luolaan
Copyright Harmaasusi © 2007. harmaasusi.com on rek.dom. nimi.
Kaikki oikeudet pidätetään tavoitettaessa.
Riidat ratkastaan INARIssa, Kaamas-joen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tai kirveellä.
Sateen sattuessa koko homma katotaan Kievarin laavulla,
sekin INARIn kinkerpiirissä
webdesign 2006-7 © Oh-show-tah Ho'ne-ne Inc.
Post Scriptum.
Kerro tutuillesi. Hiiren OIKEALLA näppäimellä T.Ä.S.T.Ä. (Firefox)