Off-Road storye

1. osa    2. osa    3. osa
Yhdestoista luku

Uusi vuosi, uusi alku. Ovi kolahti kiinni,
kipene huurtunutta lunta varisi porstuan räystäältä Rudolfin hartioille.
Aurinko kajotti jo hieman kuulaassa keskitalven aamussa.
Loppiaiselta oli hyvä lopettaa hyvät suhteet,
ennen kuin ne menevät liian hyviksi.

++++++

Rudolf oli lompsinut ennen joulua tänne
Oulu-Kuusamo tien varteen suunnilleen Kuolion kohdilla.
Taannoin, kun jättäysi pois Sörsselssonin rekan kyydistä,
keskellä ei mitään, 5-tiellä.
Läksi siitä suden jäljille Kostojärven suuntaan,
Metsästäjänmakkarakanki ja votkapullo kainalossa.

Tienviitassa näkyi seisovan sillä kohden KUUSAMO 22,
missä ukko suden jälkiä monet mutkat vitelikössä jäljitettyään
ja aikansa rymyttyään sitten ne kadotti.

Tiellä oli kuskattu rekkalastettain rojua
jouluksi Kuusamoon ynnä turisteja.
Ja vastakkaiseen suuntaan puutavaraa,
mitäpä muuta sitä oli enää etelän kortoille koillismaassa riistettävää
kuin puuta. Puuta vaan, jos elleivät pahalaiset
jo uraanilla rikastumisesta haaveilleet.

++++++

Siinä seisoessaan Rudolf kuitenkin totesi nyt tilanteen.
Suden jäljet olivat haihtuneet hiiteen,
kun se oli tielle päästyään lähtenyt jolkuttelemaan suuntaan
tahi toiseen, pirustako tuon osaisi arvata äkkinäinen.
Otappa siitä nyt selvää.

Luontaista varovaisuuttansa oli hukka tielle siirtynyt
hiljaisemman liikenteen aikana
ja öksyttänyt mahdolliset jäljittäjät.
Olipa niitä tahi ei. Se oli varma.
Ei tuo pahkeinen ollut arvannut ihan sitä tehen jäädä
Rudolfia siihen oottelemaan.
Mistäpä se sen nyt olisi äkännyt, älytön elikko.

Aamu oli valkenemassa jo.
Rudolf oli vähässä lumessa varvikoita
ja jängänmutkia kahlonut koko yön.
Vatsaa alkoi jo palperoittaa. Nälkä siellä kurahteli suolissa.
Maha siellä lähetti tiedustelun humettiin sähköpostilla,
että onko kurkku leikattu poikki,
kun ei ole kotvalleen mittään pöperöä alakertaan kuulunut
jo joltisenkaan aikaan?

Mies kaiveli liitingistä Viru Valgen, narskautti korkin auki,
otti kehonlämpöistä votkaa reilun ryypyn,
suoraan pullon suusta,
kun nyt ei sattunut ketään näkösällä olemaan.
Nielaisi, hymähti itsekseen -
eiköhän siellä nyt aleta pötsissä jollekkin muulle
kuin silkkaa einestä anelemaan ja kerjäämään.

Tunki pullon takaisin lämpimään ja otti kainalosta
makkarakangin ja rouhalsi siitä aimo kokkareen hampaillaan
ja alkoi jauhaa ja makustella sitä.

Läppäsi lopulta kielen kärjellä einettä persuksille,
tempasi lunkan alta,
makkara putosi rokkatorvea pitkin asianomaiseen paikkaan
ja antausi siellä sellasen pöpölauman käsittelyyn,
että hetkessä siitä tehtiin selvää
ja se postitettiin pikkuhilkkuina joka puolelle kehoa
vahvistamaan lihaksia ynnä jänteitä ja luustoa.

Taisipa joku rasvatilkkasen pirulainen jäädä piileksimään
sepelvaltimon liepeille,
kyttäilemaan jos kavereita änkeää samalle seudulle
ja saavat yhdessä tukoksen aikaan.

Se kyllä säväyttää raavastakin miestä,
votkaryyppi tyhjään vatsaan.
Siihen kun päälle jotakin ruokasaa makkaraa
muutaman suullisen rouhaltaa,
niin alkaa taas järjestely- ja organisointikyky palautua.

Turhaa ei ole puheet ministerien rankastakaan
viinankäytöstä silmän takana.
Onhan se rankkaa hommaa
valehdella inimisille päin naamaa kameroiden seassa.

Tietty. Viinalle on sellainen roti pidettävä
ettei sitä liikaa pidä ottaa,
muuten alkaa järjestellä liian vanhoja asioita.

++++++

Kun elämä alkoi näyttää taas valoisampaa puolta
Rudolf alkoi tarkastella asemiaan.
Muutama talo näytti häämöttävän Taivalkosken suunnalta.
Toiselta suunnalta harmaja mökki, ei ihan tien varressa,
puiden katveessa pikemmin.
Ei enää auran kolina sinne kuuluisi talvella pirttiin.
Savu näytti kiemurtelevan piisistä melko pystyyn.
Se meinasi korkeapainetta ja ehken kiristyvää ilmapiiriä.

Kauempana erottui juuri ja juuri sininen kilpi.
P U R-N U-V A A-R A 10, Rudolf sai tavattua lopulta.
No sinne se hukka tietenkin on oijustanut.
Eihän se nyt takaisinkaan ole kääntynyt,
eikä kaupunkiin mennyt,
kun on koko ajan valtasuunta ollut pohjonen,
niin kuin itselläkin.

Ja tuskinpa se nyt Päätalon Kallen kotitalollekkaan
on ihan ensimmäisten joukossa aamutuimaan tukkimassa.
Pähkäili Rudolf.

Katsahti mökin suuntaan ja jostain sivistyksen rippeistä
sai kasattua muistot aamukahvin tuoksuun.
Ajatteli, että kyllä tällä kohtaa Suomea
jo tohtii käydä ovea kopistelemaan.
Kysäistä vaikka muina miehinä tietä jos ei muuta keksi.
Kyllä ne pyytävät sisään astumaan, laittavat kahvia kupin.
Jos oikein noloa osaa esittää,
niin saattaapa leipätassin nokan eteen tukkia.

Siinä silotteli karhealla kämmenellä naamarustinkia,
no - miksipä tuo siitä korjaantuu - muutaman päivän sänki.
Viispiikkisellä haroi hiuksiaan järjestykseen.

Oikoi takinliepeet, riipi viteliköstä tarttunutta röhnää
ja puisteli roskat hangelle.
Karautti kurkkuaan ja laski penkalta tielle.
Alkoi lompsimaan viertä pitkin mökin suuntaan.

Siinä oli vielä parisataa metriä aikaa keksiä puheenaihetta
ja selityksiä kysymyksiin.
Tämä oli taas niitä kohtalon metkuja.
Jos ei asian tynkää tule mieleen, kävelyttää piru ohi.
Saattaa kävelyttää ihan kaupunkiin saakka.

Sen verta oli vielä metsän huomassa hämärää,
että akkunasta pilkotti silmään valo,
vaikka muuten kyllä jo kelpasi tietä astua.
Juuri ennen mökin tiehaaraa Rudolf äkkiä pysähtyi.
Vastapäätä näkyivät penkalla tutut jäljet.

Heh-heh, oikeassahan minä olin, sinne sulla oli kuin
olikin matka, Purnuvaraan.
Rudolf! Sinähän alat jo pikkuhiljaa oppia!

No nyt oli puheenaihe ratkennut.
Nyt sopi poiketa jo mökin tielle.
Ukko kääntyi talon suuntaan ja oli pian rantteella.
Kovin näytti hopusti katsoen puolipitoiselta tämä huusholli.
Niinköhän joku mummeli asustelee täällä peräkamarinpoikansa kera,
tuumi.

Kopisteli kengän nokat rappurallin virkaa tekevään
työttömänä kollottavaan myllynkiveen.
Jotenkin näytti kuin se olisi iskenyt silmää.
Kamusi raput porstuan sisälle.
Silmään pisti ettei ollut lukkoa, eikä edes reikeliä.
Täällä sentäs vielä luotettiin aitoon rehellisyyteen.
Vaaleanvihreä peiliovi, jo kulahtanut,
oli kuitenkin topakan oloisesti paikoillaan
ja Rudolf koputti sitä rystysillään hyvien tapojen mukaan.

Sisältä kuului jotakin ääntä
jonka hän tulkitsi kehoitukseksi käydä sisään.
Lämmin ilma pelmahti kasvoille, hieman tunkkainen,
kukaan vaan ei vissiin ollut ehättänyt
vielä sille aamulle raottaa ovea.

Piisituli räiskyi ja hellanalushiilet hehkuivat,
kahvin ja rukiisen tuoksu leijaili nokkaan.
Pöydän kupeelta nousi nainen, keski-ikäinen nainen,
ei laiha mutta ei tynnörikään, semmonen mukavan rehevä.
Reitevä, rintava ja persevä.
Ei ruma eikä kaunis. Siltä väliltä.

Nämä ehti ukon päässä jo vilistä
ennen kuin ehti ensimmäistäkään sanaa esille karkuuttaa.

- Päi... eiku huomenia vaan! Minä olen etelänmiehiä,
no niitä vareksia justiinsa, koirapirulainen mulla karkasi.
Olemma tuonne pohjosen suuntiin tässä matkaa tekemässä.
Liekkö pahkeinen jänestä lähtenyt peräämään.
Tuonne näkyy teidän risteyksen kohdalta metsään jäljet vievän.
Aattelin vain että pistäydyn ohikulkiessani sanomassa asiasta.
Että eipä tässä sen kummenpaa.

- Niin tuota - Rudolfiksi minua kutsutaan ihan yleisesti.
Että ihan sillä nimellä.
En kai minä vain tullut mitenkään häiritsemään
tai keskeyttämään?

- Eikä mitä, aamustahan tässä minäkin vasta puuhastelin,
jouto-akka. Solehmaisen Inkeri. Leski.
Ukko kuoli vuosi sitten viinaan. Ei malttanut taukoa pitää.
Jouti mennä kun ei eläjäksi ollut.
Onneksi ei saanut vunukoita aikaseksi. Eikä paljon muutakaan.
Kaipa huomasit tullessasi pihan.

Rudolf loksautti läpensä auki.
No johan on saatana reilupuheinen nainen tämä.
Kursailematon. Mutta kyllä sillä selvästikin
katkeruutta miehenpuolia kohtaan on tuossa äänessä.

- Istu pöytään, on siinä sullekkin kahvit ja palasta,
minä nostan kupin nokkas eteen.

Nainen simahteli ketterästi. Selvästi touhun iniminen.
Toi pahkasta koverretun kuksan,
siirteli eineitä keskemmäksi pöytää ja kehotti ottamaan.

Ja aloitti kuulustelun.
Niinhän se menee jos ei edeltä käsin tunne.
Naisethan sen osaa.
Hymähdyksiä. hymyjä, olankohautuksia, silmänräpytyksiä,
hiusten sivelyä, huulten pureskelua.

Kierrellen kaarellen alkoi selvitä Rudolfin tola,
eihän sellaista lirkuttelua voi vastustaa.
Pian jo ukko lauloi tarinaansa kuin vettä vaan,
alkoi tuo jo dramatisoida kertomustaan mielessään.

++++++

Aamupäivä vierähti siinä taristellessa.
Puita lisättiin piisiin, näytti pakastuvan.
Toinenkin pannullinen kahvia saatettiin alulle.
Ulkopuolinen olisi jo helpostikin sanonut että
hyvin näytti näillä yhteen natsaavan heti alusta alkaen.

Nainen alkoi puhua puolipäiväsen laitosta
ja kyseli että ellei vieraalla kovin anhitonta kiirusta ole,
niin hänpä nostaa eilisen käristyspadan hällalle varille
ja pistää pottukattilan tulelle.

Vielä sitten hääriessään lisäsi,
että jos ei kerta ole ja kun sitä koiraakaan ei tunnu kuuluvan,
niin josko muutaman päivän päivystäisi näillä kulmalla
ja auttelisi miesten hommissa ranteella.
Että pirtin laakongilla saisi nukkua vällyissä
ja ruoan saisi sillä töin.

Hetkisen mietti Rudolf,
vastasi sitten että saattaapa tuota autellakki ruokaa vasten,
nolohan se olisi vaimo jättää pakkasen armoille
kun oli ristitynjoulukin tulossa.

Niin tekivät sopimuksen ja Rudolf lähti rantteelle
katselemaan naisen ehdottamia puuhia.
Montakaan päivää mennyt kun asettuivat jo asiat tolalleen.

++++++

Äkkinäinen tupaantulija olisi arvellut
että siinä keski-iän juuri ylitellyt avopari hissuksensa vietti
yhteiseloa melkosen sopuisasti.
Lepposen oloisesti, isommitta riidoitta ja kiistoitta.

Ja tuotahan se toki olikin mitä enimmissä määrin.
Hyötynäkökohdat olivat panavammat kuin jostakin
pikkuasioista esiin kirvonneet erimielenpuolet.

Eräänä iltana kun Ruodolf oli jo nukahtamaisillaan omalla konnullaan,
kuului alkovista Inkerin ääni:
"Tällä tuntuu niin kylmältä, taitaa vetää jostakin."

Rudlof kapsahti pystyyn:
"Minä tarkistan tuon oven
ja lisään pari pölkkyä tuonne piisin alle!"

"HÖLÖMÖ! Täällähän on niin kuuma
ettei täällä tarkene enää vaatetta päällänsä pitää.
Tulehan nyt tänne.
Sammuta valo ja pane se ovi kiinni."

Aamulla, oli jo valjennut.
Inkeri katseli nukkuvaa miestä. Karvaa oli jo silminnähden.
Olet sinä melkonen. Mutta kyllä minä sinut kesytän.
Vai sinä meinaat sinä sinne pohjoiseen vapautees rynnätä.
Katsotaanpa miten tässä nyt aletaan mennä.

Nousi sitten,
laski yöpaidan kainaloon käärityt helmat viralliselle kohdalleen,
mytisti jalkojen väliin ja läksi piisitulta virittelemään
ja aamukahvia laittamaan.

Herätteli aikanaan miehen,
totesi sokeripala huulen tötterössä, kahvikuppi kädessä,
silmät veikeästi sirhollaan, että mitä jos sinä viivytkin
vaikka joulun ja uuden vuoden yli tällä perällä.
Jospa se koiru vielä palaa sieltä jänesmetsältä
kun oottelet täällä. Tirautti naurun päälle.

Eipä siinä ollut kahta puhetta.
Rudolf lupasi, että katsotaan nyt sitten vuodenvaihteen yli
minkä tuo tekee.

++++++

Siinä oli mennyt sopuisasti yhteiseloa viettäen joulunpyhät.
Uusivuosikin.
Päivät päivän töissä, illat illan töissä ja vieläpä yötuuriinkin
oli ylettynyt resursseja ja voimavaroja,
kun oli niitä harkiten ja suunnitelmallisesti hereillä ololle
lomittanut ja jakanut iniminen.

Vain heti oli vuoden alussa
semmonen kytö ja levottomuus syttynyt.
Semmoinen polte ja tuli, liekki joka yötä päivää kalvoi,
nosti levottomuutta, teki melko äreäksikin.

Enää ei joka radion uutiseenkaan jaksanut reagoida
välinpitämättömasti.
Maailman asiat alkoivat taas vituttaa.
Niihin juuttui ikään kuin kiinni.

Inkerille otti puheeksi lauantaina saunalauteilla lojuessaan.
Sanoi että nyt on semmonen pakko että lähtöä tässä tekee.
Ei sille mahda kukaan nyt mitään.

- Tyhjä on köyttää puuhun.
Puren ne poikki vaikka viimeisenä tekona.
Koita hyvä Inkeri ymmärtää, ei tämä sinusta johdu.
Olisi minusta hyvä että sovussa lähtisin sinun luotasi.
Hyvinhän meillä on tässä mennyt, ei siinä mitään.
Mutta en minä vaan jaksa taistella
kun päähän on asetettu komento lähteä.

Eihän se Inkeri mikään pahansuopa ollut,
sopivat sunnuntaina asiat keskenänsä
ja tekivät valmistelut sopuisasti.

Maanantaiaamuna oli Rudolfilla taas uusi alku.
Uusi vuosi.
Taskussa Inkerin sokeripurnukasta kaivamat
ja väkisin taskuun tukkimat neljä viiskymppistä.
Rudolf vallantien varressa,
pysäkillä oottelemassa Ervastin pikavuoroa
Oulusta Kuusamoon.

Rudolf elää ja susikin elää yhä.
Jos Ukko ylijumala suo, jatkoa
seuraa tällä osastolla. 


Kahdestoista luku

Siitä on jo aikaa toista kuukautta
kun susi jolkutteli Lapinlahden-Nilsiän rajamailla Savossa
ja otti sitten kunnon vauhdin ja loikkasi kurvissa raviin.
Ja hylkäsi savakot ja muutkin Koljonvirran sissit tulkitsemaan
hakkapeliitan jälkiä ja valmistelemaan susijahtia.

++++++

Siitä se silloin joulun alla oijusteli suunnitelmiensa
mukaan viteliköitä ja selkosia pitkin Kuusamon liepeille.
Viivähti jonkun päivän Kitkajärvien maastossa,
kun oli muka kuulevinaan taas jotakin huohotusta
ja puuskutusta, risujen katkeilua ynnä rytinää.

Kamusi Kuivasenvaaran laelle Purnun suunnalla,
ulvaisi muutaman kerran tiedotusluonteisesti että,
 tulkaa vaan, ei saatana omilla mailla pelota.
Oli kuulleet Lompsissa asti. Ulwonnan.

Näitä ääniä se kai Rudolf siellä perässä rumutessaan
kuuli ja luuli kutsuksi, kunnes sitten hävitti jäljet,
no siinä Solehmaisen Inkerin mökkitien ristillä,
Kuusamo-Oulu-tiellä.
Se juuri, se Inkeri Solehmainen,
joka sekoitti hameenhöyryillä hetkeksi miehen pään tyystin.
Se joka ei pitänyt käsiään ristissä. Eikä jalkojakaan.

++++++

Hukka lähti niiltä seisoviltaan jolkuttamaan,
kaarteli seuraavana yönä Tolvan selän yli
ja luoteisrantaa Patoniemen kautta Oulangan kansallispuistoon.

Siellä viivähti muutaman päivän taukoa pitäen.
Nappasi vaiviutuneen peurahirvaan.
Sarvi oli tökännyt sen lavan alle kiistellessä ja siitä äkeytynyt niin
että etumaisista jaloista toinen oli joutunut viralta.

Hukka nappasi hirvaan, sai sen raahattua syrjemmälle,
näreitten suojaan, riutoilta suojaan.
Alkoi sitten susien perinteiseen tapaan einehtiä.
Maha niin täyteen, että soi. Pinkeänä kuin rantapallo
ja sitten ruumiin viereen maate, kuolemaa lainkaan kammoten.
Siinä sitä on aikaa mietiskellä tätä elämänmenoa.

++++++

Se on susien tapa, syödä napa täyteen ja sitten huilata täysillä.
Pöty-pötyä ovat ne höpöpuheet, susi muka himotappaja.
Kuka saatana se viitsii koko ajan listiä hengiltä,
kun on parempaakin tekemistä.
Kuten vermistelyä ynnä muuta loikoilua
ja joutavanpäivästä puuhaa.

Toisaalta selityshän sille anhittomalle tappamisellekkin olisi,
jos vain joku viitsisi sen kuunnella.
Asiahan on silläviissiin nimittäin,
että jossain vaihessa on pysähdyttävä eines ottamaan.
Kun sinä sitten olet aloittelemassa,
niin heti siihen saatana poromies pörrää Linksillään
ja suoltaa susihaulia kylkiin.
Kokeilkaapa itse syödä semmoisessa metelissä ja paukkeessa.

Pakkohan siitä on liueta livohkaan,
ottaa seuraava  eines ja kun sitä aloitat,
niin jo kohta saatana taas
joku ukko möyrii koneensa kanssa perässä.
Tuliluikkuineen.

Kyllä sitä nälkäänsä tappaa, ei siinä pirukaan auta.
Syötävä on.
Ei se tuo poromieskään ymmärrä että,
meillä susilla on nyt isompi piikki auki €U'n puolesta,
antaisi einehtiä rauhassa ja tyytyisi muhevaan setelitukkoon.
Jäisi monta päätä ottamatta kun saisi edes syömärauhan
Niin ne tekee lammaspaimenetkin Kreikanmaalla ja Epsanjassa.
Rahana ottavat.
Syleksivät aamulla kattoon, väistelevät ehtoolla.

++++++

Tuumii hukka, venyttelee, vanuttelee,
syö napansa täyteen jo kolmatta kertaa,
vaipuu taas levolle, laskee silmänsä kiinni.
Väkevät lihapierut myrkyttävät kuusen persiitä.
Pari lapintiaista pyörtyy
ja tipahtaa kuin jälkiruoaksi sudensuuhun.

Neljäntenä päivänä pierut houkuttelevat paikalle korpit,
pian saapuvat närhet ja sitten kuukkelit.
Ketun naamakin vilahtaa vitelikössä.

Hukka kavahtaa jaloilleen, viruttelee keulan ja perän.
Varistaa turkin, katsoo vielä haaskaan
ja päättää lähteä oijustamaan Viimatunturin yli
suoraan Savukosken suuntaan.
Sieltä Värriön kautta Seitajärvelle
ja sitten lopulta kai Vintiläkairan ja Painopään maastoon.

Siellä on jo niin vittumaista rakkaa ja kivikkoa, pirunpeltoa,
 että siellä ei kelkalla pääse,
eikä oikein millään muullakaan konstilla.
Ja lähtee hyvästejä jättämättä. Katoaa vitelikköön.
Kuin varjo yhtyy toiseen varjoon.

++++++

Värriön tienoille osuu yöaikaan,
nappaa hölmistyneen jäneksen sillankorvasta,
hotkaisee kitaansa
ja päättää jatkaa aurattua tietä pitkin Seitajärvelle.
Ei siellä osaa ketään yöllä vastaan tulla.
Hyppää metsäuralle ja suuntaa Kuivapäälle, siitä Vintiläkairaan.
Siinä jää Pohjosen Veli, Värriön äänikin morjestamatta.
Nukkuu kai sekin yösyömmellä jonkun tunnin,
vaikka kuinka luontomiehiä onkin.

Kamuaa aamuhämärissä Vintilätunturin luoteiskulmalle
taukoamaan ja alkaa katsella maisemia.
Samassa huulet jo kiristyvät.
Katse tarkkenee Pirttivaaran suuntaan.
Saatanansaatana! Pottukämpän piisistä nousee savu!

++++++

Susi tietää että siinä likellä on kyllä vanha Vintilän erotusalue,
olisikkohan poromiehet tänne saakka ehättäneet?
Tulleet tänne akkojaan pakoon, wiinan juontiin vaikka.

Joka tapauksessa tässä on nyt päivä vahdittava
mitä liikettä siellä näkyy.
Kelkkoja ei kyllä näy, olisivatko ne kämpän takana?
Se tuumii ja kurottelee. Nousee iltapäivällä
ja oijustaa kämpän luo Vilhelminharjun laelle.
On sen verran ylempänä,
että jos koiria on rantteella, eivät saa vainua.

Hämärissä valpastuu. Kämpän ovi raottuu.
Ulos kirmaa neljää suurta koiraa.
Lempolainen! Susia ovat, kyllä susi hukan tuntee.
Ulos kamuaa ukko, kirjavissa vaatteissaan.

Nahkapaita, jaguška ulottuu polviin,
peurannahkahousut näkyy olevan,
musta pitkä tukka ja kahdella letillä,
hiuksissa nauhaa ja sulkia.
Kaulasta roikkuu nahkanyörissä luita
sekä jotain muuta sälää.
Ukko komentaa susia, äkisee niille.
Sudet asettuvat ukon ympärille kuuntelemaan.

++++++

Yht'äkkiä Ettisselän suunnalta lähenevä surina keskeyttää
rantteen palaverin.
Pihaan kaartelee kelkkamies Linksillä.
Perässään reki ja reessä vällyjen alla ukko.
Tai mies paremminkin, susi näkee harjunpäältä.
Sänkipartainen mies.

Mies kaivaa perperin taskusta jotain
ja ojentaa sen kelkkamiehelle joka nyökkää,
tukkii sen poveensa ja painaa kaasua
ja kohta kuuluu enää vaimeneva surina tulojälkien suunnasta.

Susi miettii - jotain kumman tuttua tuossa on,
tuossa ukulissa. Ja tuokin kämpästä ulos astunut,
jotakin on siinäkin semmoista, että tuntuu kuin pitäisi tietää.
Ei vain nyt pakkaa päähän.

Asettautuu makuulle ja päättää,
että hämärän tultua lähtee tutkimaan tilannetta lähempää.
Susia kun kerran ovat - Nouproblem!
Homma hoituu, teen heimon virallisen lähestymisen,
ei siinä sen kummenpaa. Asia on sillä selvä.

++++++

Hämärissä nousee makuuksiltaan
ja lähtee varovasti laskeutumaan harjulta kämpän suuntaan.
Vikisee siltä varalta että joku susista on vartiossa.
Kuulee jonkun kaltaisensa olevan tulossa.
Vikinä on susien kieltä,
se merkitsee samaa kuin tunnussana inimisillä.

Pian se kuulee tassutusta ja kymmenen
metrin päähän pysähtyy koko lauma,
ne olivat kaikki kuulleet lähestymisen.

Vaikka on hämärää, se katselee hieman niiden ohi,
merkiksi, että se ei ole tullut haastamaan niitä.
Korvat ovat sivulla, koska se ei tiedä vielä mikä on homman nimi.
Häntä selvästi peräpäätä alempana,
viestittämässä, että ystävänä tässä tullaan.

Mitään dramatiikkaa ei mahdu kohtaamiseen.
Haistellaan peräpäät ja mahanaluset sekä nuolaistaan posket.
Todetaan, että isompaan riitaan ei näillä näkymin ole mitään
erikoisempaa aihetta.
Tämä on tutustumisesittely susien malliin
ja vastaa suurinpiirtein sitä samaa löpinää mitä
inimisetkin kokkareilla puuhastelevat.
Elikkä kuka mitäkin juo, joku maitoa, joku kurria,
joku wain linnunmaitoa eli wiinaa.

Tosin sillä erotuksella,
että joutavanpäivästä juoruilua
ja tekopyhää paskan puhumista susien tapaamisissa
koetetaan vältellä viimeseen asti.
Se kun vaikuttaa niin kovin typerältä.

++++++

Lopulta pääsevät suupuheille.
Tarinan susi esittelee itsensä Ani-Opoiksi,
onnettomaksi,
mutta kutakuinkin viralliseksi sudeksi,
jonka kohtalon Kohtalo otti omien keppostensa kohteeksi.

Toiset esittelevät myös:
Kookkain, tummahko uros on Jamano ja toiset sen sisaria:
Savane - vanhin, Ajuni - vaalein ja Orka - pienin, keskiharmaa.

Heti kättelyssä sopivat että Ani-Opoi otetaan remmiin
ja käskytyksessä Jamanon ja Savanen jälkeen seuraavaksi.
Ajuni ja Orka ovat sitten.

Ani-Opoi paloi halusta päästä kuulustelemaan.
Mikä on koko tämän savotan nimi?
Mikä ihme on tämä homma?

Jamono kertoi että he olivat kaikki
kuuluisan nenetsi-Šamaanin, Riđhhu-Eđeléin palveluksessa.
Suorittivat vartiointi, partiointi ja metsästyshommia.
Ja toimivat viimekädessä hänen henkivartijoinaan.

Ne pyysivät Ani-Opoita mukaansa kämppään,
sanoivat että Riđhhu-Eđeléi kyllä kertoo mitä, missä ja miksi.
Että turhaan hänelle ei silloin lapsena annettu nimeä
Labuta, "poika joka puhuu paljon..."

Susi siis elää ja näyttääpä Rudolfkin elävän yhä.
Jos Ukko Ylijumala suo ja Riđhhu-Eđeléi,
niin nyt seuraakin hyvin erikoista jatkoa tästä eteenpäin,
tällä osastolla..


Kolmastoista luku

Jamanon johdolla susilauma siirtyi sisälle kämppään.
Riđhhu-Eđeléi näkyi juttelevan Rudolfin kanssa takan loisteessa.
Molemmat kääntyivät katsomaan tulijoita,
mutta eivät kiinnittäneet sen kummenpaa huomioita.

Jatkoivat kahdestaan, hörppivät kuksistaan jotakin,
vuolivat kuivalihalastuja siinä jutellessaan.
Rudolfin kasvot loistivat
Jotenkin niissä tuntui olevan sellainen palo
jonka vain kyltymätön tiedonjano saa aikaseksi.
Ajuni ja Orka, nuorimmat susinaarat jäivät
valmiusasentoon uksen kahtapuolta.

Takasta hohkava lämpö alkoi sulattaa
susien naamaan huurtunutta hilehuntua.
Savunhaju jota sudet ensisijaisesti karttoivat,
kutkutti somasti kirsua.

Jamano, Savane ja Ani-Opoi siirtyivät peremmälle
ja kiertelivät muutaman kerran alallaan,
kunnes osuivat oikeaan kohtaan.
Laskeutuivat maaten ja alkoivat seuraamaan tapahtumia.

Lopulta Riđhhu-Eđeléi taputti Rudolfia olkapäälle.
Kehotti riisumaan perperin, kun näkyi alkavan mies jo sulaa.
Nousi sitten ja siirtyi jykevä kelopöydän luo
jossa oli jos jonkinlaista ruokatavaraa
ja moniasta vermettä ja kalua, pussia ja pussukkaa.

Otti sitten punaisilla helmillä kirjotun nahkapussin,
sieltä hyppysellisen jotakin
sekä kurkottui nakkaamaan sen liekkeihin.
Pieni kahahdus kävi,
liekki kirkastui hetkiseksi ja savua tupsahti pirttiin.

Se oli makean raskasta, se vaikutti lähes heti.
Kuin olisi vaipunut ádjagakseen - unen ja valveen rajatilaan.

Riđhhu-Eđeléi kohotti hieman kasvojaan,
katsahti Rudolffiin ja sitten Ani-Opoihin:

++++++

Ajattelin kertoa teille oman näkemykseni tästä
savotasta jota meikäläinen ikään kuin työkseen puuhastelee.
Siksi sinä Rudolf olet täällä sekä samoin sinä Ani-Opoi.

Ei teitä mikään kohtalo tänne tuonut, ei sinnepäinkään.
Kyllä se minä olin joka annoin esi-isilleni tehtäväksi
ensin etsiä ja kuulostella ja sitten hieman testailla teitä
samalla kun ohjailevat pikkuhiljaa tänne.
Että se siitä kohtalosta ja Kohtalosta...

++++++

Šamanismista on niin paljon kaikenlaista juorua
ja luuloa ilmassa, että itseasiassa tuntuu
kuin koko asia on menettänyt sen merkityksen
joka sillä on ollut ikiaikaisen inimisen kehityksen historiassa...

Minulle on kertynyt vuosia toinen toisensa päälle.
Olen huomannut että nykypäivän šamaaniksi voi
opiskella kurssilla. Kansanopistossa tai muussa...

Ehkäpä jonain päivänä joku keksii rahaa tehdäkseen
suorastaan ammatillisen koulun valtion tukineen.
Sellaisen josta valmistuu šamaaneja NONSTOP-periaattella...

Meidän työssämme ja riiteissämme käyttämiä
vermeitä voi tilata internet-kaupustelijoilta.
Kaikki tehdään samassa tehtaassa ilman mitään arvonantoa.
Että minua sitten pistää wihaksi tämä
šamanismin muotiasiaksi vääntäminen.

Tästä puhutaan myöhemmissä palawereissa
yksityiskohtaisemmnin,
mutta nyt me teemme aikamatkan kauas,
kauas inimisen menneisyyteen.

++++++

Vuosituhansien ajan on polvelta polvelle jatkunut
tiedon kiertokulku.
Aina wanhemmalta nuoremmalle suullisesti.
Kymmenien tuhansien leirinuotioiden loimussa.
Savun hajussa.
Taivaan ollessa kattona
ja koko Äiti maan lattiana.

Jo tuhansia wuosia sitten esi-isämme oiwalsivat,
sen ajan maailman parhaat käytettävissä olevat aivot,
että šamanismi mahdollistaa vertauskuvallisen ajattelun
ja sitä kautta aivojen kehittymisen.
Se oli oiwallus joka muuttui sittemmin tiedoksi.
Tutkituksi tiedoksi. Koetuksi tiedoksi...

Niin se vaan on ystäväni,
leirinuotion ääressä harjoitettu šamanismi auttoi
ja käynnisti aivojen kehittymisen tähän tolaan mikä nyt on...

Esi-esi.............esi-esi-isiemme kehittämät inimiskunnan
vanhimmat rituaalit ovat nykyisin meditaationa tunnetun
kaltaista keskittymistä.

Nykytiede myöntää,
tosin pitkällisen tutkimuksen jälkeen vasta,
että rituaalinen keskittyminen kehittää työmuistia,
joka mahdollistaa vertauskuvallisen ajattelun.
Se taas puolestaan antaa mahdollisuuden käsitellä
kaikkea havaittavaa tietoa tyystin uudella tavalla.
Sen minkä me šamaanit olemme tienneet jo
vuosituhansien ajan...

Vain muutama kymmenentuhatta vuotta sitten
alkanut selvästi korkeamman tason symbolismi
näkyy nykyisin esiin kaivetussa tahi löydetyssä
arkeologisessa aineistossa laajalti yleistyneenä.
Siinä selvittelyssä mihin tutkijat panostavat.

Löydettyjen aineistojen ja havaintojen perusteella
tehdyt johtopäätökset vahvistavat asian selvittämistä.
Sitä voidaan siis pitää nykyisen inimiskunnan
kehityksen yhtenä kulminaatiopisteenä...

Vuosituhansien ajan me šamaanit olemme jo tienneet
ja siirtäneet tietomme eteenpäin
seuraaville sukupolville tarinoita kertomalla.
Joka sukupolvi eteenpäin, yhä tietämykseltään rikkaampana...

Me olemme tienneet kauan ennen tiedemiehiä
ja tutkijoita että aivot ovat yksi inimisen kehityksen
salaisuus, pesäke, ydin, älyn ja tiedon kehto.

Me tiesimme jo ammoin että parhaiten menestyvät ne,
joiden aivot ovat alttiimpia rituaalisen keskittymisen vaikutuksille.
Me tiesimme että vain tällä tavoin ajattelukyky kehittyy
vuosituhansien saatossa siksi millä tasolla se nyt on...

Suurimmalla osalla heimolaisistamme oli muinoin
samat edellytykset, mutta ei aikaa eikä voimia.
Meihin šamaaneihin nähden, jotka olimme omaksuneet
jo käsityksen ajattelun mahtavasta valtavasta voimasta,
elämä useimmilla lajitovereistamme oli hyvin ankaraa...

Heidän aikansa ja voimansa eivät yksinkertaisesti riittäneet
leiritulen ääressä rituaaliseen keskittymiseen tarpeeksi...

++++++

Šamaani Riđhhu-Eđeléi (Myrskytuulen Susi) vaikeni.
Katseli takassa leimuavaa tulta.
Laski wanhan miehen ryppyiset kasvot käsiinsä nojalleen.

Orka, susinaaraista pienin,
siirtyi verkkaan porontaljoista kasattujen makuuksien liki
ja alkoi hännällä kumuttaa Riđhhu-Eđeléin rumpua.
Ilma huoneessa liikahti, liekit hulmahtivat.
Šamaani kohotti päänsä ja pyysi
Rudolfia tuomaan kuksallisen vettä.

Sitten hän nousi ja sanoi että,
tämä nyt tällä kertaa.
Minä olen jo wanha mies ja ikiaikaisen tiedon kaivelu
väsyttää minua kovasti.
Aletaan tässä vaan taloksi ja eloksi nyt...

Poromiehille minä olen maksanut kullassa ja hyvin,
että ne pitävät meidän ylöspidossa.
Liiemmalti utelematta.
Minä jatkan tätä tarinaa sitten kun aika on,
en päivääkään aikasemmin, en päivääkään myöhemmin.



Neljästoista luku

Aika oli tehnyt matkaansa.
Rudolf oli tottunut vähitellen Riđhhu-Eđeléin seuraan
ja kiihkoon joka välillä laantui verkkaiseksi oleiluksi,
jopa kujeiluksi susilauman kanssa.
Kevään ensimerkit alkoivat alkoivat ilmetä
myös Pottukämpän tanhuvilla.

Ani-Opoilla näytästi selvästi olevan jotakin
vispilänkauppaa pikku Orkan kanssa.
Loivat piiiitkiä merkitseviä katseita toisiin.
Räjähtäviä takaa-ajoja syntyi ulkona rantteella tuon tuosta.
Joskus tämän tästä.

++++++

Jälleen kerran istuivat kahdestaan tulen loimussa,
Riđhhu-Eđeléi ja Rudolf,
hörppivät kuksistaan jotakin, kahvea kai,
vuolivat kuivalihalastuja siinä jutellessaan.
Taas Rudolfin kasvot loistivat.

Šamaani nousi, könysi ovelle ja huusi hukat sisälle.
Palasi sitten jykevän kelopöydän ääreen,
raivasi tilan kyynärpäilleen, kaiveli pussukoitaan.

Löysi hakemansa ja otti siitä hyppysellisen jotain
sekä nakkasi sen leiskuvaan takkaan
josta alkoi pian levitä makeahko,
heti unettava tuoksu.

Ryki ja räki siinä, sanoi:
Tuo Rudolf minulle esitteli tuossa takan ääressä toiveita
ja pyyntöjä kaikesta tästä minun työhöni liittyvästä.
Sanoi jopa että olin niin luvannut tehdä
ja johdattaa teidät pikkuhiljaa vähitellen näihin asioihin.

++++++

Niinpä siis. Mikä tässä šamaanissa kiehtoo?
Entä mikä šamanismissa?
Yksinkertaisin selitys lienee olemassa.
Tätä asiaa on voimakkaasti mystifioitu. Aina.
Inimisiä kiehtoo salaisuudet ja salamyhkäisyydet,
ihan jo silkasta uteliaisuudesta.
Senhän sanotaan olevankin tiedonjanon ja oppimisen lapsi.
Toiveiden täyttymys on tiedon esiin kaivaminen.

Mystifioinnilla on pitkät perinteet,
aluksi tosin ei liene ollut tarkoituksena
kiihkeä varallisuuden maksimointi,
vaan pelkkä sosiaalisen aseman kunnioittaminen.
Ehkä arvoaseman, arvostuksen kohottaminen.

Onhan toki šamaani ollut aina tärkeä henkilö
omassa  yhteisössään, heimossaan.
Päällikön jälkeen toiseksi tärkein.
Ja yhteyksissä tuonpuoleiseen – selittämättömään,
se kaikkein tärkein.

Ensisijaisesti tätä mystifioimista on tehnyt šamaani itse.
Hän on joutunut henkensä pitimiksi
ja arvovaltansa säilyttämiseksi olemaan salaperäinen, mystinen.
Joskus jopa taianomainen, nykykielellä sanoen, maaginen.

Mustakaavut lisäsivät siihen aikanaan vielä pelon
yhdeksi argumentiksi.
No edistääkseen sillä omaa asiaansa. Etuansa.
Ja oiwallisestipa tuo onkin menestynyt.

Käsittelen tuota pelkoa, pelkoa ja kauhua,
joskus myöhemmin, jäljempänä, ettei tämä nyt leviä liiaksi.

++++++

Nykyään jotkut ovat keksineet alkaa rahastamaan
tuolla mystifioinnilla.
Minua suorastaan hävettää, että nyky-šamaani
saa kaikki "aidot" tarvitsemansa tuotteet
ja tilbehöörin netistä tilaamalla.
Siitä on henkisyys kaukana, hyvin-hyvin kaukana.

En mitenkään voi kuvitella henkiseksi olotilakseni bittiavaruutta,
vaikka se onkin ääretön ja täyttymätön
ja suurelle osalle yleisöä suorastaan käsittämätön.
Ei ymmärrettävissä.
Jollekkin "lukutaidottomalle alkuasukkalle" suorastaan IHME.
Siinä sitä ollaan, šamaani, kun aukaistaan kannettava.

Saatatte piakkoin jo kysyä,
kuka tai mikä oli ensimmäinen šamaani tai - välikäsi, välittäjä,
neuvottelija, konsultti - elämisen ja henkimaailman välillä.
Jostakinhan tämän asian,
tämän käsitteen on täytynyt alkaa.
Kaikellahan on alkunsa.

++++++

Nykytutkimus,
vai olisiko ehkä parempi sittenkin sanoa että nykyselitys,
ei voi esittää muuta kuin arvailuja siitä
miten šamaanikäsite tai käsitteistö on saanut alkunsa.

Tässä asiassa viisaita ja viisautta tuntuu olevan
enemmän kuin yhteen astiaan mahtuukaan.
Niin anekdootilta kuin se vaikuttaakin,
niin vaikka luut säilyvät kymmeniä tuhansia vuosia
tutkimuskelpoisina,
päässä olevat ajatukset säilyvät vain elämisen ajan,
jos ei niitä kiveen tai saveen erikseen hakata.

Valitettavasti Homo Sapiensin n. 60 000 vuotta sitten
alkanut henkinen, kiihtyvä älynvoima
ei hallinnut alussa kirjallista esitystä.
Šamanismin synty jäi kerrottavaksi suupuheella ja taruina,
eepoksina, mikäli sitä nyt silloisen katsantokannan
mukaan nähtiin edes tärkeäksi.
Muuten sitten vain šamaanin seuraajalleen kertomana
perintönä... Palaan vielä tähän...

Näistä arvailuista, selityksistä ja kirjailijoiden
mielikuvituksissaan luomista henkilöistä on sitten aikanansa
muodostunut ja meidän elinaikanamme yhä muodostuu
tuo šamaanien stereotypia,
joka on jonkinmoinen lähes jokaisella olevaisella.

Salaperäinen, likainen, karvainen, mumiseva, savulta haiseva,
pitkätukkainen, käärmeiden ja sammakoiden
ja sienien kanssa liehuva eläinten nahoilla päällystetty olento
joka pelottaa ja kauhistuttaa ihmisiä.
Noilla piirteillä šamaani pitäisi osata tunnistaa.

++++++

Miten hyvin šamaaniksi mielletään, siistihiuksinen,
kyntensä hoidattanut ja hyvälle tuoksuva, kravattia pitävä,
huopahattuinen ja pukupäällä käyskentelevä mies
joka näpyttelee kannettavaa tietokonettaan.
Tai siistiin jakkupukuun pukeutunut nainen korkokengissään?
Supermodernissa toimistossa,
paskaisen kodan ja nuotiopaikan sijaan.

No ei mitenkään!
Uskottavuus puuttuu! Tuollainen šamaani kuolee nälkään!
Ei kukaan tuo ruokaa eikä almuja,
vaikka neuvot ja selitykset olisivat kuinka oikeita.

++++++

Aivan hyvin šamaaniksi on voitu alkaa kutsua ihmistä
joka on selittänyt jollakin tapaa
esim. ukkosen jyrähdyksen ja salamat.
Ja muutkin luonnonilmiöt.

Puuttumatta sen kummemmin itse selitykseen,
oli se mikä hyvänsä, on kuitenkin hyvin yksiselitteistä,
että tuota ihmistä on alettu arvostamaan,
koska hän on selityksillään pystynyt rauhoittamaan
muitten ihmisten ajatuksia ja pelkoja.

Hän on osannut omaa ajattelutaitoaan käyttäen vakauttaa tilanteen.
On osannut antaa neuvoja ja toimintaohjeita.
Kyse on siis tilanteen hallinnasta, haltuunotosta.
Nykyisin sitä sanotaan karismaksi.

Me nykyinimiset tiedämme että pelko
tai pelot syntyvät pääsääntöisesti luulosta,
säikähdyksestä tai yksinkertaisesti vain
tiedon tai ymmärryksen puutteesta.

No, tästä ei ole enää pitkä harppaus siihen
kun sitä arvostusta ja kunnioitusta voidaan alkaa hankkimaan
hyvin kyseenalaisin keinoin.
Suoranaisella pelottelulla, tietämättömyyteen perustuen,
hämäämällä, valheilla, juonilla, petoksilla, silmänkääntötempuilla.
Jopa taikatempuillakin.

Tässä šamaanit ovat olleet alansa uranuurtajia.
Alkuvoima, niin kuin on muodikasta sanoa.
Heidän luoma on hallitsemisen taito,
jota myös heimopäälikön oli sopivaa käytää.

++++++

Šhamaanien alunpitäin koko yhteisönsä hyväksi luomia
taitoja on palkattu kehittämään huipputason ammattiihmisiä.
Tehtävänään pelkästään ihmismielenhallinta
ja murtaminen vastaanottamaan jotain tiettyä viestiä
ja sanomaa.

Eikös kuulostakin tutulta?
Nuo hyväksi havaitut manipulointivälineet ovat olleet
jo kauan poliitikkojen/politiikan käytössä yhtä luontevasti
kuin ne ennen olivat enimmäkseen vain šamaanin hallussa.

Kaiken rehellisyyden nimissä voidaan kysyä,
toimiko  šamaani joskus vain vallanhimonsa
tahi ahneutensa takia.
Vai käyttikö hän hiottuja taitojaan pelkästään
yhteisön hyvinvoinnin takia?

Totta on että šamaaneihinkin mahtuu, mahtui,
sekaan myös huonoja hyvien sekaan.

++++++

Nykyisin šamaanien ammoisina aikoina kehittämät taidot
haukkaavat yhä suuremman palan käytettävissä olevasta
aivokapasiteetista pääosin vallassa pysyttelemisen tukemiseen.
Jokainen meistä tietää,
että maailmassamme ylipäätänsä olisi tuolle
kapasiteetille tähdellisempääkin käyttöä.

Samaan kategoriaan politikkojen kanssa on
ehdottomasti laskettava kaikki
nykyuskonnot ja vouhotukset.

Niistä kristinusko on niin suuren etumatkan päässä,
ettei muilla ole juuri jalansijaa.
Ja juuri samoilla konsteilla kuin poliitikotkin.
Usein vielä käsikädessä.

Kolmas ja suurin, kauhistuttavin mutta ei niin yhteneväinen,
kuitenkin samojen yleisten taloudellisten lainalaisuuksien
mukainen, on ylikansallinen markkinointikoneisto,
joka myy kulutushysteriaa kaikilla mahdollisilla
ja mahdottomilla keinoilla. Kaihtamatta mitään.
Häpeilemättä. Säälimättä.

Markkinointikoneistoa vastaan ei oikeastaan pysty
taistelemaan kuin vain yksityisellä tasolla.
Kokemus on sen osoittanut.
Vain yksityinen iniminen itsessään
pystyy toimimaan niin rationaalisesti,
ettei osta tai hanki, jos niin on päättänyt.

Se taas vaatii jokaiseltä inimiseltä alustavaa
oivaltamista asiasta.
Ja sitä taas ei voi opettaa tai määrätä.
Ainoa keino on tasoittaa tietä jota hän astelee.

Eko ym. muihin kuluttajaliikkeisiin
markkinointikoneisto suhtautuu lähinnä hymähtäen.
Niiden vaikutukset on vain hetkellisiä.
Tilanne vakiintuu nopeasti
ja kaiken musertava koneisto alkaa valtaamaan horjuvia mieliä.
Kuluttajaliikkeissä käytetään enin energia
omien asemien turvaamiseen ja byrokratiaan.

On huomattava, että myös markkinointikoneistonkin
saarnamiehinä ja mustakaapuina toimivat ja häärivät
samat politikot ja kirkonmiehet.

Kaikki haluavat juoda verta samasta kupista.
Kuluttajasta, yksilöstä, äänestäjästä,
jonka oikeudet on turvattu
ja siunattu lähes jokaisen valtakunnan perustuslaissa
ja muissakin ultimaattumeissa.

++++++

Minä sinulle Rudolf ja sinulle Ani-Opoi vielä erikseen,
wanhakantaisesti sanon että šamaaneilla oli
ja on yhä edes jonkinmoinen häpy toimiessaan,
jonka takia heitä onkin kunnioitettava.

Mutta noilta kolmelta em. ryhmältä se "häpy" kyllä
puuttuu kokonaan tyystin.
Se on ehtynyt ahneuden ja vääryyden, vallanhimon tieltä.

++++++

Nykytiede on palauttanut myyttisyys-käsitteen
hieman käsitettävämmälle taholle jota ei kuitenkaan
voi täysin käsittää tai ymmärtää.
Sen avulla on romahdutettu temput ja trikit,
ns. silmänkääntötemput ja taiat
jotka olivat šamaanin heiniä ennen...

Niistä on tehty maksullista viihdettä ilman šamaania.

++++++

Manaukset ja lumoukset ovat tänään räppiä ja rokkia,
hittipiisejä ja vartaloiden nytkytyksiä silmät nurin päässä,
mutta joilla tehdään rahaa jonkun toimesta.

Loitsut. Ne ovat muuttuneet tuotteiksi.
Miljardit ihmiset katselevat tänään ikivanhojen
šamaani-temppujen uusia sovelluksia laatikosta,
joista kuuluu ääni ja liikkuu kuva.

Minkä erinomaisen, oiwallisen säväyksen TV olisikaan
aiheuttanut vaikkapa 1700-luvulla inimisille,
tahi 2000 vuotta ennen Jeesuksen keksimistä?
Šamaaniksi olisi moisen laatikon omistaja oitis nimetty,
tietäjäksi, jonka edessä kuninkaatkin kumartavat.

++++++

Joitakin kuvauksia on säilynyt siltä ajalta kun Afrikkaan
vietiin ensimmäiset elokuvaprojektorit
ja niillä esitettiin sätkivää mr. Chaplinia " villeille pakanoille ",
niin kuin sen ajan sanonta kuului.

Menestys oli loistava.
Pakanat saatiin sellaisen pelon ja tuskan valtaan,
että he suorastaan ryntäsivät anelemaan pelastusta ja uskoa.
Päätyivät siinä samalla kristittyjen
halvaksi ja nöyräksi, usein palkattomaksi palvelusväeksi.

Sieluja saatiin "pelastettua" kymmenin tuhansin pelkällä
projektorin ja filmin vuokralla.
Se oli erinomaisen edullista lähetyssaarnaamista.
Siinä päästiin edullisesti eroon "oikeaa" uskoa haittaavista,
oikeista, aidoista šamaaneista ja -perinteistä.
Tämän päivän sanana "kilpailijoista".
Samalla myös muusta kulttuurillisesta perinteestä.

Ei perinteitä pelastuksen huumassa kukaan muistanut
tallentaa eikä selvittää.
Ne asiat kirjattiin joita pakanat pelkäsivät, kammoksuivat
ja ne liitettiin uskoon hegemonian takaajaksi.

++++++

Näin on nyt tähän päivään kuitenkin totuus, "ihmeteot"
selitetty suurimmalta osin,
juuri näihin "salaisuuksiin" koko šamaani-olemus
ja šamanismi ovat perustuneet.

Tieto ja taito on siirtynyt vallanjanoisten käsiin,
jotka käyttävät sitä häikäilemättä,
häpeilemättä omien etujen ajamiseen.

Onneksi se ei silti tarkoita šamanismi-käsitteen
heittämistä tyystin romukoppaan, ei suinkaan.
Joitakin marginaaleja se kuitenkin tämän päivän
ilmielävälle šamaanille asettaa.
Tai siksi itseään kutsuvalle.
Tai siksi haluavalle.

++++++

Tulipa tässä taas ladeltua.
Ehkäpä tämä nyt jotakin toiveitasi Rudolf hyvä
auttaa päässäsi etenemään.
Luulen Ani-Opoin alkavan katumaan sitä inimiseksi haikailua.
Etenkin kun nuo silmät vaan niin uskollisesti seuraavat
tuon Orkan jokaista liikahdusta.

Palataan asiaan taas sitten kun on aihetta,
nyt minä en jaksa siitä edes puhua.
Nousen ja asetun tuonne taljoille loikomaan.
Ajuni herätelköön puolen päivän jälkeen.
Lähdemme sitten ulkoilmaa haukkaamaan.

++++++

Ani-Opoi siis elää ja näyttääpä Rudolfkin elävän yhä.
Jos kerran Ukko ylijumala suo, niin miksei siis Riđhhu-
Eđeléikin,  joten taas seuraa hyvin erikoista jatkoa
tästä eteenpäin tällä osastolla.

Viidestoista luku

Maaliskuu jo aluillaan.
Rudolf sekä Riđhhu-Eđeléi keskustelevat tuhkatiheään.
Tarkkasilmäinen kulkija saataisi huomata
että luonto on kohoamassa kyynärpäilleen,
valmistuu kevään vastaanottoon.

Susilauma höristelee vähän väliä korviaan
ja seuraa kuinka ikiaikainen tieto siirtyy uudelle polvelle.
Joku  nuoremmista käy tekemässä silloin tälloin lenkuran
lähi tanhualle, napaten vitelikköön harhautuneen pupujussin.
Kyllä tuore, verenmakuinen jänes väliin tekee hyvää,
vaikka Riđhhu-Eđeléi ruokkiikin hukkansa
poromiehiltä ostamillaan poronruhoilla.

Eriasia lienee sitten meneekö tieto Rudolfin humeettiin
sillä tavoin että se sen käsittää
tai että siitä on hyötyä jotenkin.

Pottukämpällä ja ympäristössä vietetään
nyt sitä kovinkin aktuellia laatuaikaa.

Koko kaira huokuu tyyneyttä ja levollisuutta.

++++++

Riđhhu-Eđeléi pyytää Rudolfia kaverikseen.
Yhdessä haalaavat liiteristä pari kolmemetristä kelopölkkyä,
semmosta kymmentuumaista jötikkää
kämpän pihaan kasatun laavun eteen.

Yhdessä miehet veistelevät ja kammitsoivat rakotuliasennon
ja kun illan hämy saa otteen elämästä,
sytyttävät rakotulen,
nostelevat porontaljoja laavuun suulle
ja köllähtävät siihen könölleen.

Susilauma asettuu lähietäisyydelle,
kuuntelumatkan päähän.
Anu-Opoi ja Ajuni, kylki kylkeen vierekkäin.
Ukot asettelevat kämpästä varaamansa poronpaistisuikaleet
tikkujen nokkaan ja tulen liki kypsymään.
Aurinko luovuttaa,
aloittaa liukumisen tievan taa.

++++++

Riđhhu-Eđeléi rykii ja aloittaa:
Niin - khöm! Mihinkäs minä viimeksi jäinkään?
Joo, sana šamaani on tullut tänne länsimaihin Siperian
tunguuseilta (evenkeiltä),
joiden kielessä se tarkoittaa "hän joka tietää".
Samaan tapaan kuin täällä Suomessa šamaania kutsutaan,
tietäjäksi...

Palaan vielä siihen miksi toimin näin kuin toimin,
vaikka johan se teille on tullut osittain selväksi.
Haluan kuitenkin olla varma,
että väärinkäsityksiä tulee mahdollisimman vähän.

Järjestelin teidät yhteen siksi,
että tunsin ja havaitsin tuon vääryyden
jota šamanismiin kohdistuu.
Tahallisesti tahi tahattomasti.

Siksi on tärkeää tuoda esille šamanismiin liittyvää oikeaa tietoa.
Saattaapa olla, että joku voisi kiinnostua asiasta niin
että aloittaisi  toimimisen šamaanina.
No ainakin suunnittelisi
ja aprikoisi sitä kyllin painavin perustein.

++++++

Olen pari vuotta jo järjestellyt päätäni ja päässäni
näitä tietoja jotka minuun on tarttuneet tavalla tai toisella,
kokemalla, oppimalla, havannoimalla jne.

Ajattelin, että siitä olisi hyvä sinun Rudolf aloittaa
ja jota voisit tulevaisuudessa päivittää
ja täydentää itse omien kokemustesi
ja saamasi lisätiedon pohjalta.
Ja kyllä tämä on hyvä Ani-Opoinkin vielä tietoonsa saada,
vaikka ajatukset ei nyt näytä olevan sillä tolalla,
että nämä MINUN asiani kiinnostaa eniten.

Se että joku muu - sivullinen,
vetää herneen nokkaansa ajatuksistani ja mielipiteistäni,
johtuu etupäässä siitä,
että hän huomaa aiemmin itseään huijatun.
Se on kipeä paikka kenelle tahansa ihmiselle.
Olisi itsellenikin.

++++++

Siispä,
se mitä kristinuskosta ja mustakaapujen toiminnasta olen
jo aiemmin maininnut, perustuu julkiseen tietoon,
siihen samaan jota esim yliopistojen teologisten tiedekuntien
johtavat tutkijat käsittelevät.
Sekä muuhun  yleisesti saatavilla olevaan
tutkimus ja historiatietoon.

Ajatuksiani onkin pidettävä samoista asioista tehtyinä
ERILAISINA johtopäätöksinä.
Erilaisina siksi, että ne paljastavat yksilön näkökulman -
valtaa nuoleskelevan yhteisön palvelijoiden näkökulman sijaan.

Minusta on surullista,
että hyvin suuri joukko päteviä,
tekeviä ja ammattitaitoisia tutkijoita tekee lojaalisuuttaan
isäntäänsä kohtaan työtä
joka  yhä tänä päivänäkin vääristää todellisuutta.

Tuosta joukosta on pois luettava tietenkin fundamentalistit
sekä  ordotoksit (oikeaoppiset),
jotka vahtivat jokaista tulosta ja saavutusta
ja päättävät lopulta niiden julkaisemisesta.

Erityisesti tulosten tulkitsemista nämä piirit harrastavat itse.
Itse ensin tuomitsemiensa ennustajaeukkojen tapaan.

++++++

Tällaiseen nykymaailmaan me olemme kasvaneet
ja meidän on elettävä ja koetettava ymmärtää
olemistamme näissä puitteissa.

Totuutta on olemassa,
sen kertomisesta vain päättää hyvin pieni piiri
voidakseen pitää heimon tyhmyyksissä
luovuttamansa vallan itsellään.

Niin pitkään kuin iniminen katsoo maailmaansa lehvien läpi,
vai sanoisinko että tänä päivänä ruusunpunaisten lasien läpi,
hän ei näe mitä inimiskunnalle on tapahtumassa.

Ensisijaisesti tärkeinpänä minä pidän sitä
cheyenne-kansan viisautta,
että inimisen on ensin opittava näkemään se
minkä silmät näkevät.
Sitten on vielä kyettävä hyväksymään näkemänsä.
Sekä omaksumaan.
Se tuntuu helpolta, mutta onkin vaikeampaa kuin uskoisi.

No niin,
nytpä nuo lihat tuossa jo mahtoivat kypsyä sulle poristeessa.
Nostappa Rudolf tuo pikiposki tulen nuoleskeltavaksi,
niin saamma kunnon porokahvit jälkipalaksi ja kyytipojaksi.

Sudet katselivat vesikielelle herahtaen miesten ruokailua,
nielaisivat samaan tahtiin tyhjää nieluaan kuin syöjätkin.

Rakotuli loimuaa
ja hohkaa lämmintä laavuun ja miesten kasvoille.
Nokikyljen nektaria maisteltuaan
ja maha kylläisenä poronpaistista vaipuvat köntsälleen,
hiipivät hetkeksi Höyhensaarille
Aurinko laskee laskemistaan, tehden tilaa tummuvalle yölle.

Jostakin kauempaa saattaa kuulua vieraan suden kaihoisa laulu.
Jos oikein tarkkaan korviaan viitsii höristää...


Kuudestoista luku

"Mustakaavut ovat omassa harhassaan lankeamassa loveen.
Ketään ei kiinnosta pääsiäisen harha.
Murhapäivästä on tullut kaupustelijoiden suuri päivä.
Niiden, jotka murhatun juuri kerrotaan karkottaneen
kiivastuneena isänsä temppelistä muinoin.

Ristille tapetun murhapäivä häilyelee tuuliviirin lailla,
vailla varsinaista ajantietoa, maalis-huhtikuussa.
Lähes kaikki ristikansa kanniskelee murhakapinetta kaulassaan.

Miten olisi jos tuo mies olisi hirtetty?
Olisiko jokaisella itsensä tuntevalla verikristityllä
hirttosilmukka kaulassa?
Sangen kummallisia mieltymyksiä inimiset
ovat oppinsa mukana takoneet päähänsä."

Toteaa Rudolf ja lyö jumalattoman suurella halkopilneessillä
samaan syssyyn paksun kelopölkyn halki.
Säleet lentelevät rantteelle. On puuntekopäivä.

Susilauma on lähtenyt Jamanon johdolla kaartelemaan
kairalle rajoja sekä samalla hakemaan verestä lihaa.

++++++

Riđhhu-Eđeléi nostelee klapeja vanhaan vesikelkan raatoon,
joka kuitenkin on vielä sillä tolalla,
että jo vain sillä saa pilkkeet kämpän portaiden eteen touhuttua.

Pyyhkäisee otsaansa ja toteaa Rudolfille:
"Inimisillä sitä on sellasiaki mieltymyksiä,
että kun kevät alkaa valoisuudellaan muistuttaa
uudesta tulevaisuudesta, siitä otetaan heti vaarin.
Tälläydytään ulkoilutamineisiin
ja mennään puuhastelemaan jotaki joutavanpäiväistä rantteille,
vaikka puita pienimään.
Nooo - tahi katolta lunta nakkomaan,
koiranpaskoja lukemaan ynnä muutakin tähellistä.
Mitä nyt mielen päällä sattuu olemaan."

Johon Rudolf:
"Meneepä kaiken laiskin ja vetelin joutosakki jonnekki
turistirysän juottolaan monot jalassa,
lasit otsalla ja siideripötikkä hyppysissä kehumaan
kuinka kovaa eilen on tultu ihan kauhessa kelissä yksin
maailman korkeimmalta huipulta.
Viiletetty noin vain, sankarpoikana, kaiken maailman willielukoita,
susia ja karhuja pelvoitta väistellen."

Ja että tässä nyt ollaan, ansaitulla siiderillä.
Että kun vielä tulisi joku antavan olonen mimmi
jota pääsisi yöksikin painamaan.
Olisippa siinä sitten helluntaina terassilla tarinaa
taas monen oluen verta."

Räimäsee pilneessin semmosella voimalla kiihtyessään
alupölkkyyn Rudolf, että sekin kompsahtaa halki.
Toinen puolikas lentää liki Lokan kylää
ja toinen
melkein Värriön tutkimusaseman isoon koillisen akkunaan.

"Eiköhän ole jo tauon paikka?"
Asettelee pätiköitä Rudolf ristikolleen,
kyhää istuimen tapaista ja pyllähtää perälleen.

Kurkottaa mustaa nokista pannua tulenloimusta
ja kaataa kuksan täyteen höyryävää kahvia,
ojentaa nokisen kanan Riđhhu-Eđeléille
ja kaivaa sitten taskun syövereistä äkkimakeaa
nokareen suuhunsa.

++++++

Eipä ne paljon eroa šamaaninkaan touhut,
persuksilleen asettuu taljan päälle.
Musta sakiat hiukset valtoimenaan.
Kirjavilla kankaankaistaleilla koristellut.
Aurinko käy jo puolista.
Kun inimisten äänet vaimenevat,
varpusten tirputus nousee äänikynnyksen yli,
samoin urpiaisten ja taviokuurnien vitskutus jyväsäkin ympärillä.

Riđhhu-Eđeléi katselee saunan katon yli avautuvaa kairaa.
Mikään ei liiku, ainuttakaan savua ei nouse.
Tuumii itsekseen, eipä ole tällä seudulla tonttipulaa,
mutta mistä tuon inimisen tietää,
sillä kun on nykysin kaikenlaisia mieltymyksiä ynnä kotkotuksia.
Käännähtää sitten Rudolfiin päin ja sanoo ääneen:

"Siitä piti tässä kerran puhumani,
että nykyisin inimisillä tuntuu olevan aivan anhiton
kiinnostus kaiken maailman mysteereihin ja kummallisuuksiin,
päinvastoin kuin kaikkeen järkevään, luonnolliseen,
loogiseen tahi paikkansapitävään.

Minusta kuule vaikuttaa siltä että mitä höpsömmästä on kyse,
sitä helpommin siihen litskuun saadaan inimiset sidottua
sellaisella näkymättömällä siteellä jonka se itse laatii,
itse sitoo ja itse sitten koittaa pyristellä irti.
Joku ketku vierestä vain katsoo,
nauraa partaansa ja korjaa potin."

++++++

"Ajetteleppa hyvä mies vaikka tuota yliluonnollisuutta!
Yliluonnolliseksihan kutsutaan ihan yleisesti kaikkea
sitä mitä inimisjärki ei ymmärrä. Ei osaa selittää.

Mustakaavut pakkautuivat selittämään sellaisiakin
ilmiöitä yliluonnolliseksi eli oman jumalansa aikaan saamaksi,
joiden alkuperän he itse tiesivät.
Wallanhimo oli niin ehtymätön.

Tähän päivään mennessä kukaan ei ole onnistunut
tuottamaan yhtäkään yliluonnollista asiaa,
todella huomattavasta miljoonan $ollarin rahapalkinnosta
huolimatta. Silti niihin uskotaan,
vaikka lähes kaikki osaavat lukea ja kirjoittaa."

++++++

"Entä nuo ihmeet sitten?
Ihmeiksi voidaan hyvällä syyllä sanoa kaikkea sitä mitä
heti alkuun ei ymmärrä tahi hoksaa.
Yleensä käykin niin että ihminen nolostuu jonkin verran
tilanteesta riippuen kun asia sitten paljastuu.
Loput on höynäytettävissä ja pysyvät.

Vuosituhansien saatossa ihmeiksi on luettu ukkosen
jyrinät ja salamat, sateenkaaret, usvat ja sumut ym.
Yksinkertaisemmasta päästä tässä nyt ne mainiten.

Markkinakoneisto hyödyntää nykyisin erinomaisesti
tätä turhamaisuuden peilikuvaa,
paradoksia, esimerkiksi,
vaikka myymällä keski-ikäisille naaraille ryppy- ja kauneusvoiteita
ihmeitä aikaan saavana
tahi urokselle Roi-Roita hännän jatkeeksi.

Sinällään kaikki täysipäiset inimiset tietävät
ettei sellainen ole mahdollista,
mutta turhamaisuus panee kuitenkin ostamaan
ja rahalla hankitun ihmeen näkee tapahtuvan peilistä.
Sehän ei tunnetusti valehtele.

Juuri tähän perustuu "petkutus",
kukaan ei tule valittamaan ja vaatimaan rahoja takaisin,
koska tunnustaisi samalla oman tyhmyytensä.

Se on vaikea paikka,
taloudeliset menetykset kärsitään mieluummin vaiti.
Päinvastoin ollaan iloisia jos joku tuttava on yhtä toope."

++++++

"Mehän tässä jo kerran tuolla pirtissä puhuttiin taioista!
Taiat ovat kaikki tyystin, ensimmäisestä vihonviimeiseen,
temppuja jotka on kehittänyt tavallisia ihmisiä nokkelampi mestari.
Niitä täytyykin kunnioittaa. Siis objektiivisesti.
Taitona, osaamisena, tekniikkana.

Tietty. Taikurit, taikatemput ja -esitykset kuuluvat
tähän päivään, viihteeseen.
Ei niissä mitään yliluonnollista ole.
Tavallansa jokainen tempuista, vähäisinkin,
on ajattelun tai mietinnän tulos.
Huippuammattitaitoa.
Loogisen tahi lateraalisen, teknikon tahi kylähullun."

++++++

"Mitä taasen magiaan tulee
niin sillä saadaan ja tarkoitetaankin makeampaa taikaa,
sellaista joka saa jo hieman niskakarvat pörhölleen.
Magialla tuodaan tunnetta esitykseen.
Laitetaan tarkkaajan pää yhä enempi pyörälle,
jotta tarvittavalla hetkellä katse ynnä kuulo
on mestarin tahtomassa,
varmasti väärässä suunnassa.

Magialla käsitetään siis hieman samantapaisia asioita
kuin taioillakin.
Lisäherkkuna siinä on ripaus mystiikkaa
ja salaperäisyyttä sekä lavastamista."

++++++

"Noituus on mustakaapujen tuoma lisämauste, pilkka-ase myös
ja samalla väline jonka avulla inimisiä voitiin syyllistää
ja eliminoida jos oli tarve.
Jos joku tomppeli oli omien vallahimojen tiellä...

Nykysin sillä tarkoitetaan lähinnä samaa kuin taikuus ja magia.
Siinä