4 näytöksinen ooppera
Libretto


1. EPiSODi

Se taisi olla aamuhärissä, joskus 7:37 aikoihin, kun kavahti ensin jaloilleen.
Verytteli etupäänsä, sitten peräkontin puolen aiturien tapaan,
haisteli tuulen ja pakkasen.
Nouhätä - tuumi ja lähti Ailigaksen kainalosta, Piesjohkan kurusta.

Suojaisen tievan alla oli sulatellut pari päivää Nielamin Aslakilta
lainaamansa poron fileitä ja paisteja.
Roippeet oli hylännyt kätkälle, sillehän kelpaa kaikki roina,
vähän inimisten tapaan.
Niin lähti vaan jolkuttamaan kohti Kaamasmukkaa ja Kielajokea,
arvioitsi taivaltaessaan mistä tiukimman lumen kuoren hoksaisi.
Helpottaisi kulkua.

Muisteli joskus nuoruutensa aikoina kulkeneensa samaa jotosta.
Ja yöpyneensä Kielajoen ja Kaamasjoen liepeillä,
siinä oli keskitalvellakin sulana pysyttelevä kaltion silmä.

Tympäsee se Lempo soikoon - viikkokausia vain lunta janoonsa haukkoa.
Tuumailee ja jatkaa pitkin lumeutunutta raitoa.
Mietteliäällä päällä on otus. Isoja asioita edessä:

Olisihan tuossa Sulaojakin lähtiessä ollut,
mutta perhana siinä pakkaa tyristejä melko usein parvehtimaan.
Joten ei siihen oikein sovi mistään järkisyistä pistäytyä,
pelkän veden ja janon takia.
Pikemminkin siinä joku ylivuotinen hujoppi saattaisi ihan
silkkaa kokemattomuuttaan poiketa.
Mutta hetipä on sitten akkaintokka pyrynä jänkään leviämässä
jos karvankin näkee. Ja eräoppaat niitä pelastamassa.

Jospa siinä Pieran-rohen taalun liepeillä yöpäseisi,
niin sepä tämmäisi erinomaisesti matkasuunnitelmiin.
Olisi tuota jo kolmanneksen lähempänä välietappiaan.
Ei se perhana aivan silkkaa huvimatkaa ole tämä kuruissa ja viteliköissä kiertely.
Puuskuttamaan se tahtoo pakkautua vahvempikin rinta.
Entäs jos vaikka jäniksen rääpäle sattuu nokan edestä ponkasemaan.
Johan tuota hetki rynnättävä on perään,
vaikka kuinka kylläinen olo olisi ja nälkä tipotiessään.
Etteivät ala pahkeiset ihan silmille hyppimään.

Siitä kun Peltoaivin koilliskulmalta paahtelen sitten aamun hämärissä menemään, 
niin pitäisi sitä iltamyöhälle ehtiä jo Kaamasen puolen jänkään.
Katsastan Pontikkalompolon liepeiltä sopivan kontan
jonka alle pujahdan pakkaselta ja viimalta suojaan.

Siinä voisi parikin päivää kuluttaa,
hopulla ei pidä riij'uureissulle lähteä, kunnossa sitä pitää olla.
Ja hyvin syönyt, mahan tulee olla täynnä.
On astuminen sen verran rankkaa hommaa kaikkine esileikkeineen ja kiumuroineen.
Eikö tuota jo vähemmälläkin äkseerauksella pitäisi saada pennut aikaiseksi
ja sukunsa jatkettua.

Pirullista suorastaan on vanhaa miestä umpihangessa
kilometritokulla juoksuttaa mokoman asian tiimoilta.
Sitten kun asia on hoidettu, niin seuraavassa kuussa jos edes ajattelee asiaa,
niin on jo rouva haimpaineen ärisemässä.
Ikään kuin koko asiaa ei olisi olemassa.
Että se on loppu.
Kertakaikkisseen loppu.

Eikö se luojakaan mitään saatana miettinyt omassa päässään
kun meni meille kiiman keskelle ankarinta talvea asettamaan?
Melkonen tohelopa tuon olla pitää.
Mikä se toisilla kesän kynnyksellä keekoilla on ja pyllistellä,
kiemurrella ja vislata vaikka päänsä sekaisin.
Ei sen tarvitse miettiä mistä yöksi louen ylleen saa,
mistä evästä nappaa vai nappako sille päivälle ollenkaan.

Noo, on tässä vielä aikaa,
muistaakseni ensi viikon perjantaina vasta kuu täyttyy
ja silloin pitää olla rajan pintaa liki.
Jos tuo morsion enää mahtaa muistaa,
onhan tuo saattanut jonkun kulkurin ja matkaansa ottaa,
ei ole tullut sillä palkisella kevään jäljiltä pataroitua.
Vittumaisia ovat poromiehet sillä perällä.

Katsellaan, katsellaan, kevättä kai se tännekkin alkaa vääntää.
Jounikin aukasee sen puotinsa tyristeille sitten.
Kuuluu olevan etelän auringossa sydäntalven.
Tässähän olisi pian aikaa käydä kurkistamassa onko Lastumäki
saanut aikaseksi mökillänsä käydä,
vai sielläkö tuo etelässä Markettansa kanssa kököttää.

Näin se on taitaa viisainta, jolkuttelen Vasikkaselän yli,
käyn yöksi Onomusvaaran kupeeseen.
Kamuan iltyöstä laelle ja ilmotan kaikille meikäläisille, jotta ollaan paikalla.
Sitten Pahtavaaraan seuraavaksi ja taas yöksi harrastuksen pariin, ulvomaan.

Jos nämä laskelmat oikein kutinsa pitää niin Namukin
pitäisi olla Hukanulvomajärven rannalla silloin torstai-aamuna viimeistään,
vai meneekö päivälle.
Sillä kun on noita rajavelvollisuuksia ja muita vinkeitä tullessaan.
On se tulli ja raja-aita kiusa sekin.
Inimisen keksimä ja tekemä, luojan luomille,
vaikkei olisi eläissään ensimmäistäkään savua imaissut
taikka viinaryyppiäkkään siemaissut.

No pääasia on kunhan tulee,
juoksemme takaisin Pahtavaaraan ja koko yön ulvomma täysikuulle.
Laskujen mukaan se täyttyy sopivasti juuri kun sudenhetki koittaa.
Älkää vain kysykö tuleeko minusta isä.
Sitä minä en vielä tiedä.

2. EPiSODi

Joskus helmi-maaliskuulla selkosia pitkin kiirii iltaisin haikea ulvominen.
Onnellinen olkoon se inimisotus joka sen on aidosti kuullut.
Susi siellä ilmoittaa kaipuustaan koko korven väelle.
Joskus osaa aamuyöstä innostua huuhkajakin konserttiin
muutaman sävelen lisäämään,
jossain helmipöllö puputtaa hukalle lohtua.

Tyhmyttään taikka tietämättömyyttään iniminen luulee
että mokoma se siellä pelotellakseen ulvoo.
Pirtteihin kauhistusta tuoden ja luoden. Lamaan mielet saaden.
Niskaan pelon paaden laskien.

EHEI! Ei susi veikkosella varhaiskeväällä ole aikaa inimisille.
Ei - vaikka aihetta viimeisten jahtausten ja lahtausten perusteella
hänellä muutoin saattaisi ollakkin.
Kyllä-kyllä siellä vahvemmat voimat kyseessä on kuin inimisille uhittelu ja ärhentely.
Tyhjänpäiväinen kujeilu ja kiusanteko.
Riiuuyöaie se hukalla työn alla on,
ei siitä mihinkään pääse.

Kiima se on elikolla käymisvoima.
Sen yli ei muuta mene kuin nälkä.
Toisinaan, jos niikseen menee, hyvän morsiimen takia,
saattaapa hukka-kuomanen muuaan päivän ihan huvikseen syömättä olla
ja nälässä jäljittää ja väliin älähdellä muidenkin tiedoksi,
että neitoa tässä saakutti soikoon ollaan tiineeksi laittamassa,
mikäli se vain mahdollista luojan mielestä nyt on.
Semmonen on hukkanen kevällä.

Sitten kun jossakin lemmon korvessa sattuukin tievan
nokalla istua kököttämään sellainen ilmestys,
sellanen Susi-prinsessa, että siinä on luulot pois.

Siitä menee sekaisin puoli luomakuntaa ja Susi-herra siinä samalla.
Silloin ei ole enää millään väliä.
Alkaa aivan anhiton tepastelu ympäriinsä.

Nuuskitaan nokkaa ja häntää,
tutkitaan kuonoa ja hutkitaan perää.
Kyllä siinä kuukkelitkin lopulta herää
ja hoksaa mistä tässä on kysymys.
On menossa niin upea temmellys.

Turkista ylimääräiset vuokralaiset tippuvat hankeen
ja kohmettuvat siihen paikkaan.
Vaan otustenpa rinnassa tursuaa kuuma ja kiihkoinen,
virkeä elämäneste.
Seassa sellaista huumetta, ettei sitä mistään kaupasta saa.
Se se panee hukkaraskan lemmen sipiä hyrisemään
ja lempeitä hempeitä vikisemään neitosen korvaan.

Voi sitä hukka-herraa,
osaakin se kosiskelun taidot vaikka saattaapa emolta oppi olla vähiin jäänyt.
Onko Ukko-susi ollenkaan koulua pitänyt, näissä merkeissä?
Samalla tolalla taitaa koulutus ja teoria olla näissä hommissa,
susi-ukolla kuin inimispennun isällä, jäyhä,
kukissa ja mehiläisissä pitäyvä se lemmen opetus.
Perhana.

Eipä siinä neidon eessä pörhistellessä paljon mehiläisistä
ja päiväkakkaroista juuri apua ole.
Parasta se on antaa luonnon puuhun vetää,
niin kuin tikan pojillakin.

Siinä se nyt kiertää ja hiertää, pussaa ja pukkaa,
kielellä lipoo, hartioita hipoo.
Ei osaa päättää, kumpi puoli eteen ja kumpi taakse.
Hellästi painaa harretta liki, puskee ja kiehnää.
Näyttää että tykkää.
Sopiva juuri morsio tämä on.
Maailman paras.

Soma siinä korpinkin on kuusen latvasta kurottaa
ja tarkata nuorenparin teerenpeliä.
Itsellä jo muori munien päällä kyyköttää.
Ajoissa on korppikin lemmentyöt hoitanut.
Ei sovi mustaapekkaa saamattomaksi moittia.

Eipä ole mahtanut korppikaan tohtorilta viakraa kinata.
Kyllä korvessa hommat hoidetaan,
kiertää ropassa sen verran kiihkeä veri,
että potenssitehtaillakin jo lomautuksia keskusteluun saatetaan.

Jo vain jos nyt Sattuman-hiisi hiihtelijän siihen paikalle lähättäysi.
Hämmästelemään tätä lemmen ja nuoruuden hurmaa.
Ei varmasti surmaa miettisi ensiksi inimispolo.
Saataisi hälläkin ilmetä hempeä olo.

Lukijan turhaa toivetta tuollainen lienee.
Ei Susi-herra kutsukorttejaan kylille laita.
Ei kutsu katsomaan yötään,
kun morsiammen kanssa tekee lemmentyötään.

Toukokuulla saattaa kulkija kuulla kun jängästä kaikuu ilmoitus.
OUuuuuuuuuuuuuuu!
Mulle poikia tuli, kuulkaa ystävät, tutut, sekaan muutama tytär.
Täytyy kaikkien nyt varoa.
En lapsia säikyttää tahdo turhilla huudoilla pitkin saloa.
Minä metsällä kuljen, muonitan sakkia.
Rouva luolassa hämmentelee pakkia ja siivoilee kakkia.

Kun konnuille tutuille saavun,
maahan kaadun ja omiani hellästi nuolen.
Ani-rouvalle moiskautan poskelle pusun palkaksi,
on pitänyt hienosti lapsista huolen.

3. EPiSODi

Se syntyi joskus huhtikuun puolivälissä kuluvaa vuotta.
Väritykseltään se oli samankaltainen kuin muutkin pesueen jäsenet.
Tumma selkäpii oli ehkä erottavin tuntomerkki.

Lapsuus kului onnellisissa merkeissä,
siitä alkaen kun sen silmät avautuivat ja se ymmärsi näkemäänsä;
äitinsä, viisi sisarustaan ja harvemmin pesällä vierailevan isänsä.
Näinhän se yleensä elukoilla on, ei inimisen huolia.

Äkkiä se oppi tuntemaan varikset, korpit ja muutkin lentävät otukset.
Samoihin aikoihin sille tuli tutuksi myös öiseen aikaan ääntelevät oliot.
Naapurivitelikössä naukuva lapinpöllö
ja kallionkielekkeelle hartiapankkikaksiotaan puuhasteleva huuhkaja.
Huomiota ja yllätyshyökkäyksiä vaille eivät jääneet myöskään hömö- ja kuusitiaiset,
jotka pihistivät pennuista elon tuoksinnassa irtoavaa pennun karvaa.

Mikäpä siinä oli olellessa, herkullisten tuoreitten eväitten täyttäessä vatsaa.
Päivät kuluivat nahistelussa toisten sisarten kanssa.
Emoa kumutettiin usein sietokyvyn rajoille saakka.
Sitä kiskottiin ja vanutettiin turkistaja raajoista.
Välillä taisteltiin nisistä ja kun sitten nahistelu kiihtyi yli kärsimyksen pisteen,
emo antoi vunukoille huomautuksen tassullaan.
Ei siinä juuri lastensuojeluviranomaisilla sanottavaa kummemmin löytynyt.

Juhannuksen tienoilla alkoi esileikkikoulu,
Ukko-hukka alkoi kantaa kentälle vielä henkihieverissä potkiskelevia
myyriä, hiiriä ja muitakin pikkueläviä.
Joutuisasti siinä kuluivat auringon omistamat kesäpäivät,
hiipimistä, väijymistä, kärsivällisyytä ja hyökkäämistä harjoitellessa.

Heinäkuun lopulla vanhemmat veivät niitä yhä kauemmas kotoa,
 tutkimus- ja koulutusretkille.
Jäniksenpojat ja kanalintujen poikaset olivat siinä koossa,
että ne jo karkuun pyristelivät, eivät piilleet.
Niinpä niitä sopi pentujen hätyytellä,
vaikkei saalista juuri tullutkaan,
ellei kohdalle sattunut joku vaiviutunut.
Loppukesä ja syksykin pitkälle,
kului sitten ryhmätyöskentelyn taitoja hioessa.
Tulostakin alkoi syntyä.

Kylillä alkoi olla puhetta.
Kirveitä ja viikatteita taottiinja tahkottiin yömyöhäselle.
Huolestuneita katseita luotiin ikkunaverhon raosta pihapiiriin.
Puhuttiin kuiskaamalla.
Lapsia kovisteltiin olemaan kilttinä taikka muuten "Hukka tulee ja vie!"

Eteisiin varattiin polttopuita piirityksen varalta,
juotavaa oli varattu porstuaan useampi ämpäri ja saavillinen
sekä kaikki ylettyvät pänikät.

Akut oli laattu sähkökatkon varalta
ja jahtivoudilta oli kiertänyt kapula mies miehelle,
että nelirattaisten tankit on syytä pitää täysinä
ihan vaan kaiken hulavatun varalta.
"Eihän sitä koskaan tiedä, mitä ne pirut keksii."

Jahtivouti itse kiersi talosta taloon tarkistamassa,
että kuivamuonaa ja säilykkeitä oli jokaisella varattuna riittävästi
pitemmänkin piirityksen varalta.
Hirvenammuntalavat oli haettu traktoripelillä pihoihin
ja varustettu terva-astioilla,
mahdollista yllättävää merkinantotarvetta varten.
Köyhemmille hyväksyttiin samaan tarkoitukseen kurkkupurkkiin
jäteöljyä viitisen litraa laskettuna.

Kaikki oli valmiina.

Muutamia päiviä siinä vielä sitten kului,
kaamoksen ja pelon atmosfäärin painostaessa hartioita.
Marraskuun 17. päivänä helpotti.
Lopultakin maa- ja metsätalousministeriö,
tuo järkeä tursuava valtionelin,
myönsi poikkeusluvan 8 suden lauman tappamiseen tahi eliminointiin
Suomussalmen pitäjän Hallan paliskunnassa.

Tuskaisa odottelu vihdoin päättyi
ja kertatuliaseilla raskaasti vahvistettu kolonna suori motittamaan
hukkalaumaa pitkin Kainuun korpia ja selekosia.
Susi-Kallen lailla möyrivät miehet korvessa kuka hammasta purren
kuka hikea ilmoille lykäten.

Ei tullut tulosta.
Ei luovuttanut Ukko-Ylijumala lapsiaan inimisten alttarille.
Tapion käski hukat turvaan karkottaa.

Katkerana istuu nyt vitutuksen täyttämä mies kannolla.
Pyyhkii hikeä otsaltaan,
turauttaa sieraimet puhtoisiksi ja toteaa hukkaan menneestä hukkajahdista:
"Lupa tuli saatana liijan myöhään,
suet peäsivät livahtammaan sitä ootellessa etelään, Ristijärvelle,
jonne tämä pyyntilupa ei ennää ulotu. Perkele!"

Unohtu muuten näköjänsä tuossa alussa sanoa, että
emänsä antoi sille, viimeksi tulleelle, nimen Ilma.
Muut olivat Liekki, Pouta, Sanka, Reenu ja Ani-opoi.
Kaikki siis elossa vielä. Näillä näkymin.


4. 
EPiSODi

Yhdessä tuumin siitä tietenkin päätettiin.
Siltä se vaikuttaa ainakin ulkopuolisen silmin.
Vaikka yhtä monta versiota tapahtumista on kuin kertojiakin.

Serkkupoikia pistäysi jokunen männäviikolla tässä meidän perällä ohikulkumatkalla.
Olivat jolkuttamassa itämaahan
ja sieltä niillä oli jossakin Näätämön tienoilla ajatus loikkia rajan yli Norjaan,
ynnä sitten harkinnalla puikkelehtien Venäjän puolen tyttöjä katselemaan.
Nuorimmainenkin vellosista oli völjyssä, vasta ylivuoteinen,
muuthan olivat jo neljännellä vuodella.

Olivat kaarelleet Angelin suunnalla talven, Muotkatunturin kairassa,
lounasrinteillä hötkyilleet pikkulaumana kurusta toiseen evästä katsellen.
Eipä niistä oikein muistiin kirjoitettavaa keskustelua synny,
lahtaamisista, kun sitä on joka päivä henkensä pitimiksi tehtävä.

Melko arkista hommaa.
Ihme että siitäkin inimisten piireissä jaksetaan alvariinsa höpöttää.
Tämmönen kun susien elo se ei paljon luontoa saastuta,
vaikka useammankin läjän palakselle jättäisi.

Nyt kevään tullen, kun matkanteko alkoi helpottua etelän rinteillä,
olivat päättäneet sitten Walpurin tienoilla,
että on lähettävä morsiammia vilkuilemaan Venättän puolelle,
ihan jopa Valkian meren rannoille saakka, jos ei lähempää satu löytymään.

Yksi epäili,
jotta joutuuko perhana tekemään moisen takia mutkan ihan Arkangeliin saakka,
missä vasta se mantereinen tundra alkaa. Ja kunnon sudet.

Nuorimmaiselle oli suositeltu,  että se jäisi vielä kiltisti niille konnuilleen
odottelemaan kokemuksensa karttumista
ja että muori ja ukko tarvitsisivat apumiestä ja juoksupoikaa
kun oli taas puolentusinaa uutta pentua tievan uummenissa kasvatettavana.

No sehän tiedetään
miten se semmonen epeli osaa panna vastaan ja mankua mukaan.
Oli salaa riätti kuunnellut wanhempien serkusten riiuuöiden saavutuksia ja tapahtumia.
Niinpä oli valmiina veljesten riiuuaikeisiin kuin suutari sotaan.
Ei siinä enää mikään auttanut. Mukaan se oli otettava.
Tulee pahkeinen kuitenkin perässä, arvelivat toiset.


Niin olivat lähteneet ja heti seuraavana aamuna
kun olivat Poikkipään kupeesta napannet pari jänestä
ja alkoivat kaartamaan Miäskuaivin suuntaan,
ne kohtasivat vanhan ärhäkän, juuri talviuniltaan kömpineen kontion,
joka siinä silmänräpäyksessä päätti nauttia yhden hukkarievun aamiaiseksi,
pitkän unensa päälle.
Toisen lounaaksi. Ilman salaattia ja muita ryytejä.

Eipä tuossa auttanut muu kuin koko lauman lähteä
silmittömään laukkaan pitkin tunturin kuvetta, äreä,
nälkäinen kouvo perässä vauhtia antamassa.

Hät'hätää joku hukista kerkesi vilkuilla hiukan suuntia,
että mihin päin sitä oikein orientoituisi.
Menisikkö yhä Muddusjärven suuntaan,
vai paahtaisikko etelän puoleen loppupeleissä
jos uutuuria alkaisi lykätä.

Nuorimmaista alkoi jo lääpästyttää kun kolmatta kertaa
muuatta tievaa kierrettin täydellä haipakalla.
Eikä oikein mitään järkeä koko touhussa näyttänyt olevan.
"Tämmöstäkö tämä näihen riijaaminen onkin,
että ärsytetään - Cáhceravga! - joku jyrkkäluontonen karhun motlake
ja sitten laukothan sitä karkhun", se tuumi.

Lopulta näytti mesikämmenen voimat uuvahtavan
mutta niinpä myös pikkuhukkakin oli jo sippaamassa.
Se kailotti muitten takaa:
"Jatkakaa te vaan tätä saatanan riijuuta, ÄH!
Miulla ne alkhaa jo voimat loppua. ÄH! 
Ja vain mie taijan oijustaa tuon Bieggakurun kautta takasin kotinurkille. ÄH!
Kyllä työ olitta sittenkin oikiassa siinä että
mie se olen vielä liian nuori teijän mukhan likkoja kahtelehen. ÄH!"

Tämmöstä jutskasivat serkkupojat ja nauraa turskivat.
Lähtivät Pautujärven kautta kohti Näätämöä, Kaldoaivin eteläkulmaa sivuten.
Ja yksissä tuumin.



<<<<< Takaisin hyllyyn

Copyright Harmaasusi © 2007. harmaasusi.com on rek.dom. nimi.
Kaikki oikeudet pidätetään tavoitettaessa.
Riidat ratkastaan INARIssa, Kaamas-joen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tai kirveellä.
Sateen sattuessa koko homma katotaan Kievarin laavulla,
sekin INARIn kinkerpiirissä

webdesign 2006-7 © Oh-show-tah Ho'ne-ne Inc.

the
Post Scriptum.
Kerro tutuillesi. Hiiren OIKEALLA näppäimellä T.Ä.S.T.Ä. (Firefox)