Laulu No: 141
SONAATTi iHANALLE TOiMETTOMUUDELLE

Oi autuus,
sinä taivaallisen joutenolon suloinen toimettomuus!
Sinä toive jokaisen uupuneen polon,
sinä täytät jokaisen turtuneen mielen kolon
ja poistat kaihan tunteen, ikävän olon ,
tilanteen nolon ja elvytät murtuneen elon.

Sinä kirkastat ajatusteni juoksun,
saat minut huomaamaan niittujen huumaavan tuoksun,
ja unohtamaan ajan kiiraan juoksun.

Kapuan ylös ja istahdan kivelle,
pysähdyn hetkelle, ajatusretkelle, aamulla varhain.
Annan maailmaan katseeni kiitää,
annan vapaana, vapaana lentää ja liitää.
Näen hetkessä läpi elämän harhain.
Nyt tiedän on tehtävä päätös parhain;
on mentävä läpi muistojen tarhain.

Minä pohdin ja mietin,
miten muinoin aikaani vietin;
kiireen ja turhuuden keskellä lensin.
Tiennyt en mitä tekisin ensin.

Nyt sellaisen muisto luo hyvän mielen;
se suorastaan suusta vie matkaansa kielen,
kun tukea otan pahtaan pielen.
Ja sanan oudon, ääneen lausutun - kiire - takaisin nielen.

On pitkästä aikaa ylhäällä tyystin tyven
Ma suuressa onnessain yksinään ryven.

Uskokaa oi te - luojanne luomat - minä tarjoan
suruunne iloiset juomat.
Ja wain jos suinkin sen antaa voisin,
tämän autuuden mieluusti kaikille soisin.
12.07.2007 - 07:08


Laulu No: 137
KiLPAA TUULEN KANSSA MiLJA

Tuuli laulaa hiljaa pitkin mellan selkää,
kilpaa tuulen kanssa juoksee nuori Milja neito,
ei lainkaan pitkää matkaa pelkää.
Huuli kipristäytyy onnen hymyyn,
painuu varvut jalan alla lymyyn.

Rinnallansa lilja,
hopeinen ja uuden uusi, häikäisevän kirkas,
kilahtelee vitjassaan. Oman miehen tuoma.
Lemmen lahja, onnen vilja.

Täytyy vielä jatkaa, naapuriin on tovi matkaa;
jotta ehtii sinne ennen myöhäiltaa,
pitkin harjun aurinkoista siltaa.

Eessä nousee pieni rinne.
Päältä näkee alamäkeen.
Siellä oottaa Silja, sisko nuori,
päällään kaipuun synkkä vuori.

Lihapataa mustaa sisar ulkosalla yksin meloo,
lisää väliin padan alle palan keloo.
Niestaa miehille hän rustaa.

On hällä sulho poissa, outamaissa, aapasoissa.
eloo hakemassa kera muiden, nälkäisien suiden.
Ajamassa aitaan, jotta saadaan aikaan,
tolkku lukupäistä.
Muuten puhettakaan ei syksyn ruskahäistä.

Kun näkee korun, päästää heti pienen torun.
Ei koskaan moista tuonut ole hälle kukaan,
ei rinnallansa hopee loista.
Ei hymy tartu mukaan. Ei ikävääkään poista.

Siinä talja rakas Milja, laske siihen,
juodaan yhdess' murheen malja.
14.07.2007 - 07:36

Laulu No: 117
PiLLiT PUSSiiN

Jos olet julkea ja tahdot eksyä
tai aiot kairaa mutkin kulkea,
ota mukaasi kompassi ja eväspussi.

Jos haluat mennä suoraan, riittää vatupassi
taikka omnibussi.

Muille maille vaaditaan ulkomanpassi, kaulapussi,
ja musta tussi, mut' ruoan hakuun riittää kauppakassi.

Jänkä-Lassille tupakkimassi ja piipunrassi,
fiinille rouvalle meikkipussi, munkkipussi ja kahvitassi.

Ja sinä, saamarin pojan nassi!
Kotiin siitä ja hyvin sassiin.
Jos et heti tottele, tulee Satu Hassi,
panee pillit pussiin
ja riinpiissin portille passiin.
17.07.2007 - 08:22

Laulu No: 113
MUUTAMA HAALiSTUNUT LUU

Lempeän tyven kesäinen kairan ilta.
Kaakkoon johtava auringon silta.
Laantunut touhu on tanhuvilta.

Etäinen ääni kiirii pitkin tunturin piirii.
Piekana siellä, elonsa tiellä,
kiertelee taivaan päällä,
kuultavan kirkkaassa säässä,
päässä poltava isäinen, sisäinen vaisto;
julmettu henkien taisto.
On saatava sukua jatkoon,
muutoin elämä menee katkoon.
Kaartelee,
silmät sirhona tiirii,
josko hoksaisi pojalleen jängästä hiirii.

Laaksossa alhaalla eräinen metsä,
tievalla wankka petäinen aihkipuu.
Sitä itäinen tuuli repii ja riepoo,
väkevään syliinsä kietoo ja tutkailee voimien sietoo.
Juurella muutama haalistunut luu.

Latvassa risuista harsittu, kokoon kursittu,
paikattu, saikattu;
keväisen myrskyn riepoma linnunpesäinen.
 
Pesässä hätäinen emäinen,
ainoan poikansa luona,
seuraa taistoa nälän ja elon, noudattaa omaa vaistoa,
laistaa pelon,
väliin vilkaisee valkoista jäkälää näykkivää peuraa.

On heikkoa ollut eväinen pitkin kesää,
ensin murkua, perään kaaloa, sitten bieggaa joka nostaa
ilmaan tievan hiekkaa.
Yhä viipyvät poissa hiiret ja sopulit, ei täytä ne pesää.

Eletään erikoista aikaa, ei ole mitään taikaa,
on iniminen saanut tämän teoillaan aikaan.
18.07.2007 - 07:38


Laulu No: 101
SUURi AiLiGAS

Kolmekymmentä erilaista yötä
olen nyt vankoilla kupeillasi viettänyt.

Wäkevän pohjoistuulen puskiessa matalaa majaani,
olen havahtunut sinisistä unistani.
Lempeän lounaan tuodessa kostean tervehdyksen,
olen pyyhkäissyt peitteeni lattialle.

Olen palannut höyhensaarilta;
sateen ropinaan katossa ja akkunoissa.

Monena yönä olen noussut
rikkumattomaan hiljaisuuteen ympärilläni.

Kolmenakymmenenä erilaisena aamuna olen herännyt
levänneenä ja ryntäiltäsi uutta päivää katsellut.

Sumuisena aamuna olen herännyt,
pilvisenä aamuna olen herännyt,
aurinkoisena aamuna olen herännyt,
tuulisena aamuna olen herännyt:
Tuiverrukseen, kihun kirkunaan, sirkun lirkutukseen,
kapustarinnan piipitykseen, porojen röhkintään.
Jokainen aamu on ollut hyvä aamu.

Kolmattakymmenettä erilaista päivää odotan uteliaana,
valmiina ja vastaanottavaisena lämpimässä sylisissäsi.
Mitä ihmeitä se sitten tuokaan?

Odotan kolmattakymmenettä erilaista iltaa,
kun aurinko on saanut itsensä lännen yli.
Hehkua vartoan varteesi kärsimättömänä nojaten.

Suuri Ailigas,
nöyrästi otan wastaan kaiken sen mitä olet antanut.
Toivon että käsitän kokemani sitten,
kun laskeudun joskus sylistäsi.
19.07.2007 - 07:18




<<<<< Takaisin alkuun

---

Copyright Harmaasusi © 2007. harmaasusi.com on rek.dom. nimi.
Kaikki oikeudet pidätetään tavoitettaessa.
Riidat ratkastaan INARIssa, Kaamas-joen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tai kirveellä.
Sateen sattuessa koko homma katotaan Kievarin laavulla,
sekin INARIn kinkerpiirissä

---

webdesign 2006-7 © Oh-show-tah Ho'ne-ne Inc.


Post Scriptum.
Kerro tutuillesi. Hiiren OIKEALLA näppäimellä T.Ä.S.T.Ä. (Firefox)