LAULUjA TUNTURiSTA



Laulu No: 198
KUiN MÖRKO KiVEN PÄÄLLÄ

Helmeilevän aamukasteen lomaan
istuu säde valon somaan,
elon levottomaan elokuiseen aamuun,
autereiseen sumuhaamuun.
Hukkuu hento linnun ääni usvaan tahi huuruun.

Nostaa mielen nauruun, kipristää jo huulen pielen,
näkee kivenpäällä keikkumassa linnun pienen,
liekkumassa, pojillensa riekkumassa.
Wanha harmaa susi tunturin.

Jostain tuulen leyhähdyksen puolta,
tuoksu vanamoiden vienosti nyt leijuu,
valtaa, peittää nummen pinnan, herkistääpi rinnan,
palaa mieleen muisto lapsuusajan ihanaisen keijun.
Mik' lailla päiväsäteen varoi pimeyttä yllään.
se valosta ei saanut koskaan kyllään.

Kuin mörkö kiven päällä istun,
ojentaudun, venyttelen, väliin suoristun
ja käännän katseen ympäröivään autereiseen niittuun.
Tiedän vironneeni paikkaan lumottuun.

Mieleen aatosten, se tiukkaan punottuhun, löysää antaa,
esittelee Satumaiden viehkeätä rantaa.
Tiessään on nyt sielun oneus ja apeus,
aatteen lennon rajoittaa vain järjen oma kapeus.

Rintaan laskeutunut linnun laulun lailla
onnellisen hetken kepeys ja rapeus.
02.08.2007 - 05:22



Laulu No: 195
TERVAAN TUOKSU AiSTii HiVELEE

Räiskyy tuli eläväinen nuotiossa kurun,
syntyy tunne herkkä tuossa tuokiossa,
häipyy hetki ihmissurun.

Kahvin tuoksu nokkaan leijuu,
keijuu savu sadun muistuttaa,
se mielen syviin aatoksiin - verkkaan suistuttaa.

Tervaan tuoksu aistii hivelee ja syvään pitkin sieluu sivelee.

On tuli jäänne ihmiselon alun;
mi' aina tuijottaissa kirjoo silmiin pitkän, pitkän polun.
Se tavoittaapi joka solun,
mielen mutkain syvimmänkin kolun.

Se kaikki muistot, ain' lapsuusaikaa myöten,
solmuin sitoo samaan muistoinköyteen.

Kun yhden solmun avaa,
se aina wanhan tulimuiston mieleen tuo.
Ja wäkiwahva on se vuo, mi' rintaan palaa,
uskoo menneen ajan onnellisempiin, ihanampiin hetkiin valaa.

Kun aatos jälleen tähän hetkeen taantuu
ja matka menneisyyteen vähitellen laantuu,
sortuu vihdoin sielun nykyisyyteen tuomaan.

Huomaa kuinka nokipannun mustakylki
niin houkuttaa, jo suuhun nousee sylki,
et' santsikuksallisen väkeen juo
ja vielä kerran samat silmät kiinni suo.

Muistoon ihanaan ja entiseen on yhä kaipuu,
sinne mieli vielä kerran wäkisinkin taipuu.
07.08.2007 - 08:08



Laulu No: 185
KERRAN YKSi TUORE KUORE SEKÄ ERÄS MUiKKU

Uutinen, muste märkä, painotuore, aamun iltalehden,
kertoo aivan sitä tehden,
kuinka muuan yksinäinen kuore,
luona savolaisen kalatiskin jäisen,
tapas' neitomuikun, yhtä nuoren, yhtä yksinäisen,
joka juuri aamuyöstä pelastunut suusta oli silkkiuikun.

...ja juttu aamun iltalehden jatkuu:
Niinpä mieleen kuoreen iski aatos panna kamat kasaan
kera muikkulikan tuoreen ja jättää tämä kylmä kalma kalatiski.

Ol' neito nätti kukkea ja muistuttikin nukkea
kun seuraan koitti kuoreherra itsens' tukkea:

Heti kun vain sattuu meitä ostelemaan rouva fiini sekä rehevä,
sille silmää isken,
vinkaan että täällä olis' pari veres sekä mehevä.

Jos on muori hehkeä ja nuori, kelpaa sille kala tuore,
suhkaa neidon korvaan nuoriherra kuore.

Tiskin tykö astuu rouva, alkaa kalaa ostaa;
kysyy: Vaadekostaa?
Koriin, päälle pottukeon,
jonkun muikun sekä yksinäisen kuoreen nostaa,
jättää torin.

Kotiin vie ja käärii kohta kalat rukiinkuoreen,
nostaa pannuun kuumaan, vihkii kera voin tuoreen.

Nousee itse huumaan, ihastuupa uuteen tuumaan,
sovittelee hiuksiansa pantaan.
Kalat asettelee jylhän pottumuusivuoren rantaan.

Herra saappuu hoppuun, savolaista sukuu sekin vielä.
Porstuassa heti siellä, paitaa riisuu sekä housuu,
nakkaa sukan päälle kukan.

Rouva toppaa, ootellaanpas hetki,
piipahdappa täällä keittiössä pieni retki.
Kas siinä sulle oiwa muikkupaistos, nuori, verevä ja raikas.
Sen kun syöt, sitten koittaa sinun aikas'.
Antaa himon vielä yltyä ja vatsas ensin kyltyä.
09.08.2007 - 10:25

Laulu No: 146
MiNÄ RAKASTAN

Lähden tunturiin.
Satojen lentojen jälkeen olen väsynyt,
häsynyt sinne minne rinne viettää
ja palannut tänne missä alkaa uusi parmas.

Täällä - tuulien tiellä.
Patojen sisäisten kuoret murtanut,
purkanut itseni jängälle,
itkenyt uuden kaltion aapaan.
Iskenyt päätäni tievassa haapaan.

Keväinen ahava pyyhkäisi maitani,
kuivasi hikisen kulkijan paitani
Tunsin wiiltävän wiiman, lintujen kiiman,
purevan tuulen jatkuvan piinan.
Tunsin minä lempeän virin leyhähdyksen,
hyväilevän otsani kuvetta.

Annoin lämpimän kallaan suudella selkääni,
rovaisen äyrään lamauttaa intoni,
kylmän pahtaan jäähdyttää kiihkoni.

Kuulin Leinon laulujen kujeen ja riemun,
helkkyen keskellä säteiden välkkyväin.
Erotin itkun ja surun; laulun ryppyisten sylilasten.
Kiven rosoista pintaa vasten
kun kuuloni terotin.

Ymmärsin Reidarin värien loiston ja purskeen,
elämän maun minä maistoin ja haistoin.
Keskellä karkean kivisen murskeen.
Vaistoin avoimin ryntäsin uneensa mukaan.
Uksia estojen auki ma paiskoin.

Minä aistin Mukan harmaan kaikki sävyt,
apatian, murheen ja paatoksen; jopa sanojen hävyt.
Laistin muun ja sävyjä maistin.
Valmistin porosta paistin. Uistelin. Timoa muistelin.

Sain aatoksen: Tätä maata minä rakastan,
rakastan tätä mantua, hajalle pantua.
Lähden tunturiin muiden nähden itseni tähden.
13.08.2007 - 06:19

Laulu No: 192
WANHA SUDEN RAATO

Oman tunturinsa koillisrintaa pitkin
jolkuttelee wanha suden raato.
Lähellä oli taasen kaato.
Sadattelee kulkiessaan, turhaan hoppuilin ja naakin
viisas oli mulle liian; tämä vaadin.

Nyt saa pakopaikkaa etsii, juosta, hakee.
Taitaa tuolla olla usvapatsas sakee.
Hölkään sumuun sisään, murisen ja ulvon siellä,
kauhua ma lisään.
Jospa ukko oottaa kavereitaan turkin jakoon,
luikin sillä aikaa loitommaksi pakoon.

Jano olis, jostain ehkä kiven päältä vettä litkin,
muistan hetkin kuinka joskus oikein itkin
kun juoksenteli saalis muita maita pitkin.
Haihattelut turhat mielestäni pian kitkin.

Kun ikää sitten karttuu
sitä wiimeiseenkin toivoon tarttuu.
Laantuu heti kiihko, kun on edes' muiden poikain raato,
no - kelpaa sekin kaato
Kohta lihaa kitaan hotkin, verta makeata mahaan latkin
Kovaa poikaa matkin

Jo alkaa ikää olla ehkä mulla liikaa,
tarittaisiin avuks' piikaa joka wahtaa sekä siikaa,
liikaa jotten rehkisi ma raihnas polo,
kun tulee siitä mulle kovin heikko olo.

Ois' meillä piian kera soma oma pesäkolo,
rovan pohjan perällä,
wain kiviterällä,
ulottuisi sinne ukot,
joilla pyssyissänsä liian löyhässä on lukot.

Mut' taitaa pysytellä piiat tunturista kaukaa poissa,
ne maistelee ja haistelee kaksiossa paistia,
jok' kieritelty ympäriinsä voissa.
Se kiihottelee enempi kai aistia.

Ma selkosissa sivitystä vasten potkin, pienin saalisretkin.
Nytkin kytkin itseni mä kylkeen pahtaan,
siinä lymyyn, siitä saalista ma jahtaan,
ehkä jonkun otuksenkin lahtaan.

Sitten pakoon pötkin,
se saa huulen vääntymään jo hymyyn.

Warkaan lailla tieheni mä lätkin.
On tehty rosmo nälkäisestä hukasta,
varas susirukasta ja sankari Nillan Jukasta.
14.08.2007 - 07:06


<<<<< Takaisin alkuun

Copyright Harmaasusi © 2007. harmaasusi.com on rek.dom. nimi.
Kaikki oikeudet pidätetään tavoitettaessa.
Riidat ratkastaan INARIssa, Kaamas-joen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tai kirveellä.
Sateen sattuessa koko homma katotaan Kievarin laavulla,
sekin INARIn kinkerpiirissä

webdesign 2006-7 © Oh-show-tah Ho'ne-ne Inc.

the
Post Scriptum.
Kerro tutuillesi. Hiiren OIKEALLA näppäimellä T.Ä.S.T.Ä. (Firefox)