Laulu No: 118
PiTTORESKi LESKi

Astui taannoin kelpo tunturimme syrjää,
ylämäkeen kiviseen, pittoreski, fiininfiini leski.
Päällä paksu peski, käissä raskas aski,
irtos kepiästi hiki meski, yltäpäätä valui maski.

Askin maahan leski laski, tuumas':
Ol' suuri riski juoda vielä viski,
mut' notkui tiski herkkujansa yltä,
siitä vatsan kyllä kyltä ahtaa.

Hehkui poski, tuoksui myski, sitä piski yski.
Saapui wihdoin wankkurille leski,
tiedusteli oisko veski?

Kas tässä potta, ihka aito vaski.
Siihen ahnas käsi kiinni iski, nosti helman korviin
kohta valui kuuma koski.
Otin lootaan mustaan talteen tämän oiwan asetelman.

Ja pian jahtaa mittaa vyötäröltä:
Pahus toista syltä!

Nyt tehdään rankka kaski,
en millään raski vyötäröä vetää tuonne ylös asti.
Alkaa taskujansa kokia ja kohta käissä Nokia.
Sana sinne mikä rinne.

Pian rymisteli tulla mäkee riski kuski Hiski,
ryski puskiin, kiviin jyski, virkayskää yski,

Kyytiin nousi leski kera peskin sekä askin.
Lähti maisemia ylös näkeen.

Minä riimittelin siitä säkeen.
15.08.2007 - 06:27


Laulu No: 135
KAS KUMMAA

Täytyy ihan ihmetellä tuota yhtä tummaa hummaa,
joka alwariinsa rahaa tuolla puolla pummaa.
Ei varmaan tiedä kukaan summaa harmaan rahan,
se saattaa nostaa esiin mielipahan, alkaa päissä pesiin.

Tarttuu wielä humeettivesiin.
Puhkee joissain sukuhäissä jälleen esiin.
Ei jätä rauhaan päitä moniin kesiin.

Piisaa yksi soitto, nimetönnä, heti voitto.
Pian juoksee humman perään tumma vouti, sanoo:
"Tulla uksi soitto, paljo teilla voitto?
Siksiko te loitto, kauka aaamunkoitto hiisi kello viisi?"
Kuulee selon, päättää päästää.
Säästää yhden ihmiselon.

Kysyy joku viran puoli, meillä iso huoli:
Miksei ala kultaa vuolla tuolla hillasuolla?
Tilin oiwan kyllä tekis' Suovilla suovilla,
peittelis' vain muovilla ettei kastu eikä kostu.
Rahaa siitä sievä lastu taskuun tulis'
Turpavärkki riemuun humman sulis'.

Kas kummaa, sanoo humma:
Tämäkö se teitä vaivaa, teidän omaa tummaa mieltä kaivaa?
Ma autan yhtä wanhaa mummaa,
ei jaksa wanhus enää syitä sanoo eikä ruokaa muilta anoo.
Ehtyy pian janoon. Ei kukaan muukaan auta.

On suku loppu tahi muuten niillä joku outo hoppu muuhun.
Ei nouse mumman koppu.
Jää eines tulematta muuten suuhun.
Meikä tässä elämässä ainut mumman apu.
Siitäkö tää suuri kopu?
16.08.2007 - 06:23


Laulu No: 189
KOLME (3) HUKAN RONTTiA

Kolme hukan ronttia.
Yksi nuoren nuori, rassaa golttia.
Toinen suuri vuori, polttaa Norttia.
Kolmas vanha hukan kuori. Pelaa yksin korttia.
Muutoin taivasalla, nyt istuuvat pahtaan alla.

Ne hukkaa aikaa vahtaamalla,
kun inimisjoukko säntää pakoon märkää räntää
ilman päätä tahi häntää.
Niit' piiskaa hyrskynmyrskyntuuli.

Pirulliseen irveen nousee nuoren hukan huuli,
saaden ilmeen kauheen, muiden mukaan ihan hirveen.
Kääntää päätään, ääntää:
Jos minä saisin eväät vääntää,
niin tuosta pulskan turkkiämmän ottaisin ja lokkaisin
ja teille veljet oiwallisen sopan siitä kokkaisin.

Toinen, se suuri vuori, urahtaa ja murahtaa,
waan tuossa nuoressa äijässä saattas' olla liha mehevämpää.
Ainakin se koittaa olla muille rehevämpää.

Kolmas siihen, se wanha susi - kuori enää, tekee tenää:
Jos ehätätte joskus vihdoin oikeen miehen ikään,
ei voita ruokaa tätä mikään.
Oiwa eväs politikko on.
Liukas, täysin selkärangaton ja löysä.

Sen kertahaukkuun meikä hotkaisee.
Helppo mahalaukkuun niellä, ei luita ole tiellä.
Kerran potkaisee, no - hiukan vatsaa kääntää
ja vielä viime tinkaan,
se jotain omaan pussiin koittaa vääntää.

On ruokalista tämä kyllä muuten mätä, vaikka herkku.
Ei lopu tähän meidän hätä rakas serkku.
Kun yhden syömme, toinen pilaa heti yömme.
18.08.2007 - 06:41

Laulu No: 183
HELMAANSA SYNKEÄN MiELEN KiETOO

Kyyneleet kaivavat kurujaan,
ryppyisiä poskia pitkin.
Suruni juoksevat villien porojen lailla,
mitään holttia vailla.
Seassa saapuvan, syksyä tihmovan sateen.

Kehoni harmaalla kelolla kelluu,
muistelee nuoruuden aikojen helluu.
Katsellen pelolla tummuvaa pilvistä iltaa,
joka saapuu hiipien auringon laatimaa kultaista siltaa.

Aattelen aikaa ikuista hamaan vajoavaa.
syksyisten lehtien lailla,
yhä uudelleen maaksi hajoavaa.

Saapuu väistämättä uusi syys,
kesä omalle lomalleen väistyy.
Leijuu tilalle ensin utu, sijoilleen hiipii,
perässään kostea sumu kulkee,
kaiken vetiseen syliinsä sulkee.
Tiessään on heleä keväinen auer,
haihtunut pesäänsä elämän vihreä väri.

Saapuu ruska, hehkuu puska ja tunturin armas parmas.
Häilyy huntuna yllämme himmeä tuska.

Häipyy valo, hiipuu kajo,
laatii sijaa yön pitkälle vierailulle.

Yöttömän yön tilaan astuu ikuisen yö syli.
Se helmaansa synkeän mielen kietoo,
kokeilee ihmisen lapsen järjen sietoo,
mut' samalla kohtuunsa alkion toivosta liittää
ja toivoo että joku sen uudelleen siittää,
kun saapuu jälleen kevät.
22.08.2007 - 07:12

Laulu No: 189
PUUSKA RAViSTi UNiHiEKAN KORVASTA

Juoksen jäljessä Kesän,
nuuskutan sen viimeisiä kiihottavia,
ilmassa liihottavia tuoksuja.
Ohitan hylätyn linnunpesän.
Viaton, valkoisenkirjava höyhen leijuu pyörteissä.
Puuskutan.
Pyyhin silmilleni liruvaa kitkerää lientä.
Se on pientä, tahdon takaisin Kesän.

Vilkuilen taa, ruskea maa, utuinen nummi.
Kintereilläni läähättää märkä ja kostea,
kelta-punalehtinen sumujen syksy.
Myrskyineen, räntineen,
kera wiimojen piiskaavien häntineen,
tahtoo luokseni.
Ulvoo sisaren vieraaksi tuovansa.
Hyisen valkeuden minulle suovansa.

En saa Kesää kiinni.
Se loittonee ja loittonee, ehtyy taivaanpiiriin.
näyttää kuin se olisi minut jo hylännyt, syksyyn sysännyt.
Waiko luopunut, ei puhunut siitä,
soperteli lämpöisen yön kuin juopunut,
yhtenä päivänä otti lähdön vain puheeksi.
Ja lähti.

Wiimeiset valot vilkkuivat, kun vasta havahduin,
sitä tavoittamaan, selittämään sille,
että en minä vielä haluaisi sen menevän.

Juoksin, tuoksinassa huusin perään.
Erään tievan lakeen tauolle alkoi,
kiepsahti kerään.

Sitä silitin, sille hädässäni tilitin ja selitin.
Kaikki siitä tykkää!
Tahtoisi että se matkaansa lykkää.
Jos kerran ei, niin takuu että tulee ensi vuonna takaisin.
Tahi muuten.

Lupasi tulla.
Jatkoi matkaansa,
heilautti seuraavalla rinteellä kättään
laski mättään ja mellan taa.
Oli alettava kiiruulla valmistumaan rintuulla
syksyn tuloon. Ehkä hetkeksi alakuloon.

Kun heräsin, liehui viirini peräsin willisti eeskahtaalle,
katsahdin pahtaalle, sen tuuli oli laittanut ahtaalle.

Puuska vavisutti makuuksieni suojaa,
se tuhahteli kuin vihainen akka, minua sättien.
Ravisti kattoa kuin riepumattoa lailla jättien.

Raotin luukkua, kiljuin sille että lähden-lähden,
lähden heti kun saan haalittua romuni kasaan.
Wiimeisetkin tomuni sen kanssa tasaan.
Nakkaan tuuleen kun samalla pakkaan.
23.08.2007 - 07:44


<<<<< Takaisin hyllyyn

---

Copyright Harmaasusi © 2007. harmaasusi.com on rek.dom. nimi.
Kaikki oikeudet pidätetään tavoitettaessa.
Riidat ratkastaan INARIssa, Kaamas-joen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tai kirveellä.
Sateen sattuessa koko homma katotaan Kievarin laavulla,
sekin INARIn kinkerpiirissä

---

webdesign 2006-7 © Oh-show-tah Ho'ne-ne Inc.


Post Scriptum.
Kerro tutuillesi. Hiiren OIKEALLA näppäimellä T.Ä.S.T.Ä. (Firefox)