Harsuruno 115

TAAS ja EES

PUHALLUS

Etelä murisi, etelä ulvoi.
Kiukusta ärjyi kärttyisä virta.

Piisissä ujelsi, pirttihin kujersi - huokui ja uhkasi:
Puhallan tuhkasi, mitään en säästä
jos heti et sisälle päästä!

Nurkkia ravisti, sisälle pyrki elein jyrkin;
nyrkillä karmeja takoi,
uksea raapi, nyki ja kiskoi,
kiukusta ryki, kurkkuaan kakoi.

Akkunan alta lumia kaapi
joutavaa rompetta rantteella viskoi.
Silotti pihaa ja kuivatti häkeissä lihaa.

Viiriä riuhtoi ja raastoi - otteluun haastoi
lopulta kieritti pitkin aitojen vieriä.

En sisälle päästänyt.

Siitäkös suuttui ja muuttui,
elon kulkuhun vinhasti puuttui.
Sivakat seinältä siljolle nakkasi, pakkasi lunta;
kinosti vinosti pihan poikki, itse itsensä ylitse loikki,
heinän nietokseen kietoi, peitti etelän seinän.
Siihen laantui ja taantui.

ELÄMÄ ON

...raotan lievettä ja pujahdan sisään.
Lämmin hulvahtaa huuruisille kasvoilleni
kosteuttaen ahavoituneen ihon.

Tutut tuoksut täyttävät aistimaailmani,
valtaavat tyystin jokaisen solun
joka joutuu tekemisiin sytytykseen käytetyn tuohen
ja tervaisten kiehisten aromin kera,
ilman ensimmäistäkään riitasointua.

Sinervä savu leijuu vyötäisen korkeudella,
mutta pistävä puhti on poissa,
poistunut savuaukosta maailmalle,
niinkuin vapaan tulee tehdä.

Jäljelle jäänyt haiku säästää silmät kyyneliltä.
Jos niitä tirahtaa - niin jostakin ihan muusta syystä,
ehken tuleen tuijottamisesta;
se saa muistoja palaamaan mielen päälle.
Hyviä ja huonoja - ei niitä valita voi.

Liekkien leikkiä seuratessaan toki kannattaa muistaa
kumpia mieluummin tahtoo ruokkia,
ne elävät wäkevämmin joita ruokitaan paremmin.

Vasta valmiiksi saatetun kahvin tuoksu kruunaa hetken.
Ei kahta puhetta.

MiTTAUSKEiKKA

Kultainen kehrä pilkistää pilvenraosta
kun kuljetan reppua sivakoilla
umpeen juossutta latua myötäillen;
ei porota - silti antaa maistella hikeä.
Hattu tuiskahtelee näön päälle.
Olen matkalla mittaamaan taivaanpiiriä.

Kerkät jättävät tasaisin välein lykkimisen jäljet
kahtapuolta uutta pooria.
Vilkaisen olan yli taapäin ylitettyäni aukion,
Osaran aikainen hakkio - umpeutuneeko koskaan?

Mutta ura on umpeutumassa uudelleen.
Juoksuttaa yhä, vaikka söin lounaan juuri ennen lähtöäni.

Wiime aikojen tuulet ovat puuhastelleet kovin
antaumuksella sen eteen
että maisema vielä joskus hamassa
tulevaisuudessa muuttuisi keväiseksi.
Jänkien kinokset vinoiksi aaltoin vanoiksi
poikki aavojen välisten pieskojen.

Valkoiseksi kuivaksi mereksi
jonka kalvolla tehdään ihmeitä liikkumalla sitä myöten.

On siinä näyssä ihmettelemistä
sulasta maasta tuodulla ulkomaan elävällä.

ON SANOTTAVA

Asettumalla suurten selkosten keskellä aloilleen,
pysähtymällä liikkumattomaksi
pystyyn kuivuneeksi keloksi
toisen harmaaksi ahavoituneen viereen
ja hiljentymällä kuuntelemaan tuulen laulua kinokseen...

...ajatonta virttä
joka huuhtelee sielun sisimpiä sopukoita myöten.

Onnistut taatusti.
Virkistäen,
uudesti synnyttäen itsen - kokonaisen minuuden;
eheyttämällä ne tunnot jotka pistivät ajatuksen
kiertämän kehää.
Pitkän hämärän ympyröissä.

Pystyt silottelemaan ne rypyt
joka haittasivat mielikuvituksen lentoon lähtöä.
Pidättivät otteessaan sisäistä paloa.

Valo, kultainen valo hohtavien jänkien yllä!
Onko vertaista - parempaa rohtoa?

Antautumalla sen hyväiltäväksi uudistat mielesi,
notkistat kielesi
ja pian sinulla on sanottavaa koko maailmalle
enemmän kuin ehdit sanoa.

POLKUJEN POLKU

Ikuisella matkalla luonnonluoma lajitoveri,
muudan kumma yksilö mustuneen sielunsa kera,
oudossa maassa - par'aikaa.

Juuri nyt kun aurinko alkaa ylettyä maanpiirin ylle,
päivä päivältä ylemmäs, kerta kerralta korkeammalle.
Tovin päästä päivät läpeensä;
todistaakseen ettei taivas putoa - ei sorru niskaan.

Ei vaikka itsetunto roikkuu yhdestä viilekkeestä olalta,
raapien maata - tuo ikuinen jokeri, kepposten herra,
haavoitettuna kuin raajarikko enkeli,
joka tässä tolassa ei kykene suojelemaan
edes itseä itseltä.

Edessä äärettömyyteen ulottuva palas,
rannio joka jatkuu kauas loitolle tuntemattomaan,
tai määrätietoisen otteessa kollos,
jono vetoporoja jotoksella - matkalla etappiin.
Paikasta toiseen asian takia, ei huvin.
Kukapa sisimpänsä hyydyttämisretkelle ehdoin tahdoin?

Sielun jäädyttävä piekka silottaa edessä vastahankaan
ja selän takana heti myötähankaan - tasoittaa,
lakaisee tuokiossa raidon polkeman kulkeman pois.

Eikä siitä seuraavan vuonna enää kukaan osaa sanoa
onko siitä menty vai ei.

TAAS ja EES

Takaisin kirjahyllyyn TÄSTÄ

TÄSTÄ Takaisin Vuodatukseen

Takaisin Bloggeriin TÄSTÄ

Copyright Harmaasusi © 2oo7. harmaasusi.com on rek.dom.nim.
Kaikki oikeuvet met pijätämmä heti tavoittaissa.
Ynnä riijat ratkasemma iNARissa, Kaamasjoen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tahi kirvhellä.
Sathen sattuessa katomma koko homman Kievarin laavulla,
hee - sekin on iNARin kinkerpiirissä