Weisu No:26
ViRSi KAHDELLE HENNOLLE VANAMOLLE

Veti hirsiään rinteessä kauhtunut hukka.
oli kankaana pohjoinen taivaanpiiri.

Kihun kirkuna kurua kiiri,
hereille kapsahti unestaan ukkorukka.
Kuin herkän neitosen metsässä nähnyt ois
ja sen kernaasti muidenkin näkevän sois'.
Hiekan silmistään ravisti.

Ja siinä kuononsa huomassa, juurella kilpisten aihkien, neito.
Hennossa varressa pehmeä, lempeä nukka
ja latvassa siroinen, vaaleanpunainen kukka.
Pursujen sylin huumassa; kesässä kuumassa.
Rinteen uumassa.

Hukka, juovuttama tuoksun, pörröinen tukka,
pienessä mielessään tuumi; aloitan minäkin juoksun.
Tassussa pariton valkea sukka, kukkaa ihaili.
Kurkki ja tiiraili. Vehtasi, vahtasi, sääskiä jahtasi.

Mut' ei tullukkaan kukkaan meden perso
siks' kasvoi ehompi vierelle verso ja päähän
vieläkin herkempi, kauniimpi nuppu.
Yllänsä vihreä huppu.

Jopa virkosi jossakin jängässä perso, varrelle pörräsi,
hetkisen surrasi, haisteli, maisteli, kärsänsä pisti tuo nisti
ja pölynkin mennessään kiikutti.
Elämää uutta kynsissään kairassa liikutti.

Sen nähnyt on ainakin takkuinen hukka.
Sinulle virteni veisaan -
pieni ja hentoinen Vanamon kukka.



Weisu No:27
WÄÄNTYVÄT KAARELLE SÄÄRENi

Kamuan jykevää kuvetta. Hamuan - hyväilen
tassuilla ruskeaa ihoasi,
tunnen rintasi väkevän nummen tuoksun,
ja soljuvan veden hilpeän juoksun pieniä kuruja pitkin.
Niistä palavaan janooni märkää litkin.
Sinut kokonaan nähdä haluan.
Sinun päällesi nousta ja nöyrtyä.
Koko   m  a  a  i  l  m  a   edessäni

Kuin jänteet jousien,
kiristyvät kintereet jalkojen. Palkojen lailla
vääntyvät kaarelle sääreni.
Minä hupsu, tiedänkö ääreni.

Silti nousen, yhä kiipeän.
On kumma mielen pakko joka minua syliisi puskee.
Ja sinun houkuttava rintasi ruskee.

Otsasuoneni pinnistyvät koholle,
hikikarpalot hakevat omat varpunsa nummen pinnasta,
juottavat kanervat ja täyttävät vaivaiskoivujen janon,
ryhtyvät loistamaan kilpaa katajanmarjojen kera.
Kisaavat kempä on pienin ja matalin.

Oi suuri Ailigas, luon silmäni sinuun,
tunnen mahtavuutesi siirtyvän syvälle sisään minuun.

Silti lailla kiehislastun,
tunnen olon, kevyen, köykäisen ja polon.
Kuvettasi astun, tassujeni alla ohut, rikkumaton,
kevyt, hento nukka, ilmeeltänsä kokonainen, ehyt.
Kasvultansa niukka, luonnoltansa piukka

Tyhmä mielen pienen lienen,
kun sinun syliisi näin astun, hah - oonko liian vähän viisas?
Nielen kielen ja poistuessa, luulen - tieheni sen vienen.



Weisu No:28
ALKAA iTSEKSEEN RÄÄKiÄ

Pääsi maailmalle erikoinen, kirkas ääni,
lävisti se läpi minun pääni, siitä kaikui koko Lapin lääni.

Tahdon pitää ajallani omat hääni,
helmi-maaliskuussa,
ei missään muussa sovi kuussa. Pidän pääni.
Eikä varsin missään Tenojokisuussa.
Huusi Hukka-Maikki.

Yhtä kaikki.
On siitä kyllä tyhjä nostaa melu,
heitä Hiiteen moinen lelu.
Loppui tähän tämä kosiskelu.
 
Sinun ainut harrastus on uistelu ja kalastelu,
vähemmälle jäänyt meillä on jo rakastelu.
On aina kä'issäs vapa, siitäkö nyt tapa sulle,
huono olo mulle, kihlatulle.

On sinun korviis' kaunein ääni veden solina,
melan kiviin kolina, siimarullan jolina
ja minun itkun volina.

Wimmattu nyt aivan, hukan pesällä alkoi pulina.
Viimeksi kuultuna viime kesällä.
Kauhee parun ulina, sitten raikuva kolaus,
sähäkkä seurasi huima hulina.
Taivas räiskyi - välkkyi ja vilkkui revontulina,
kiiruhti vedet pakoon - väistyivät alas sulina,
sulassa sovussa hopussa juoksevan Ukko-hukan.
 
Hukka juoksee harmaata rakkaa,
hakkaa sydän, verta suoniin paineella pakkaa.
Katseen olan taakse nakkaa, näkyiskö raivoisaa akkaa.
Vihdoin jolkkumasta lakkaa kivikkoista rakkaa.
Istahtaa liki luonnon muovaamaa takkaa.
Waluu hiki joka karvasta. Jomottaa varvasta.

Alkaa itsekseen rääkiä, itkua määkiä.
Harmista Iso Susi.



Weisu No:29
MAKSAHAN PiRULAiNEN ViULUSi

Susi wanha
ja raato
ja sateen harmaa,
ympäri ämpäri äreänä jänkää touhusi,
joutavaa sauhusi,
kätkälle kiukkuaan jarhusi,
eväitään siltä karhusi.

Kohta jo totuuden tajusi,
kun rimpiin itsekkin vajusi
ja kuiville kanotti,
riutalle karjui:
Haistan kaukaa jo kuoleman hajusi.

Kiukkusi:
Tiedän siiven liukusi, istuma riukusi.
Sielusi tunnen,  ahneen nielusi, karmivan laulusi.
Sekä kamusi joka kaikkea aamulla hamusi,
innosta sillä silmät leimusi
ja rinnassa ahneus loimusi.

Se pahtaalle kipusi, kapusi,
mutta tarvitsipa kaiken apusi.
Paistini sinulle saatana vipusi.

Maha silläkin roistolla mourusi!
Edessäis' vain sinulle liurusi.
Maksahan pirulainen viulusi!



Weisu No:30
PiAN iTSEÄNSÄ NiSKAAN PUHALTAA

Kauas pitkin taivaanrantaa katse harmaan suden kantaa;
tähyilee se tutun tievan kultasantaa.

Lipuu silmät rinteen pintaa,
etsii turmanloukun vipuu,
jok' tuopi usein kipuu sekä surman.

Vihdoin höltyy mieli, hymyyn rakoo suupieli,
poskeen koskee kostee vaimon kieli.
Nostaa esiin uuden hurman.

Tievaan aikoo pari pesäkolon laatii.
Varakäynnin ulos rouva vaatii, ehkä kaksi,
jos se tulee halvemmaksi.

Nähkääs, on joskus,
kai jotakuinkin sattumalta hukan elon tulos,
juoksu jonos',
eukon kera ulos.
Pakoon, että jääpä makuuksetkin lakoon,
ei niitä ehdi edes pöyhiä.
On silloin olosuhteet hyvin köyhiä,
kun alkaa vastapuoli pesää rautakangein möyhiä.

Näitä miettii susipari törmän päällä,
epävakaisella säällä.

Loppui wiimeinenkin jo tuuli
uusi alkoi, sekös heti tunturia kahtapuolta halkoi.
On tässä ihka uusi tuoksu,
koilliseen käy pihkan leyhähdyksen juoksu.
Se kallaan ylös kamuaa ja tievan päällä leikkii,
etsii uutta reittii, jäkäläistä rintaa hamuaa.

Tuumii ukko:
Jos jatkaa samaan suuntaan ainiaan,
se pian uudestaan,
jo itseänsä niskaan puhaltaa.










   
   


<<<<< Takaisin Harmaasuden luolaan


Copyright Harmaasusi © 2007. harmaasusi.com on rek.dom. nimi.
Kaikki oikeudet pidätetään tavoitettaessa.
Riidat ratkastaan INARIssa, Kaamas-joen penkalla, käräjäkivillä.
Leukulla tai kirveellä.
Sateen sattuessa koko homma katotaan Kievarin laavulla,
sekin INARIn kinkerpiirissä

webdesign 2006-7 © Oh-show-tah Ho'ne-ne Inc.

the
Post Scriptum.
Kerro tutuillesi. Hiiren OIKEALLA näppäimellä T.Ä.S.T.Ä. (Firefox)